torstai 5. marraskuuta 2009

”On toimittu täysin ohjeiden mukaisesti”

Torniolainen perusterve tyttö on kuollut sikainfluenssaan.

Vanhemmat olivat vieneet tytön terveyskeskukseen, josta hänet oli lähetetty kotiin toipumaan. Myöhemmin tytön tila paheni entisestään ja vanhemmat olivat yhteydessä terveyskeskuksen puhelinneuvontaan. Edelleen sama ohje: pysykää kotona. Jonkun ajan päästä tytön terveys romahti täydellisesti ja kuolema korjasi satonsa.

Eilisissä uutisissa vastuulliset lääkärit Torniossa olivat televisiossa antamassa lausuntoja, joiden keskeinen viesti oli: "On toimittu täysin ohjeiden mukaisesti".

Ihminen on kuollut ja lääkärit korostavat korostamasta päästyään, että on toimittu ohjeiden mukaisesti. Syntyy outo vaikutelma. Miksi ohjeiden noudattaminen on tässä niin tärkeä, että sitä pitää niin paljon korostaa? Haastatellulta lääkäriltä näytti puuttuvan kaikki inhimilliset tunteet. Oli, kuin jokin robotti toistaisi samaa: toteutin vain ohjelmakoodiani, kuten hyvän tietokoneen kuuluu.

Mitäköhän torniolaiset 8-vuotiaan tytön vanhemmat ajattelevat kuunnellessaan sitä, miten lääkärit toteavat kaiken menneen ohjeiden mukaan?

Samassa uutislähetyksessä hieman myöhemmin ruutuun tulee Paula Risikko, terveydenhoidosta vastaava ministeri. Kolme asiaa tulee esiin sivulauseessa:

  • Aikaisemin on ollut tiukat säännöt siitä, että sikainfluessalääkettä ei saa antaa, kuin erikoistapauksissa.
  • Nyt (tämän tapauksen jälkeen) tiukkoja näitä tiukkoja sääntöjä on nyt muutettu ja lääkettä saa antaa vapaammin, tarpeen mukaan.
  • Ulkomaisten kokemusten mukaan on ollut hyvin tiedossa, että nimenomaan nuorilla sikainfluenssa saattaa edetä fataalilksi hyvinkin nopeasti. Terveys saattaa romahtaa hetkessä.

Näiden uutisten analyysi ja rivien välistä lukeminen mielestäni paljastaa seuraavaa:

  • Risikon ja hänen organisaatioidensa vastuulla on ollut terveyskeskusten ja muiden laitosten ohjeistaminen sikainfluenssatapausten käsittelyyn.
  • Toisenlaisella ohjeistuksella tyttö eläisi vielä (liberaalimpi lääkkeen antaminen).
  • Virhe ohjeistuksessa on nyt havaittu ja korjaava toimenpide tehtiin eilen.
  • Tytön hoitamisessa on tehty virhe, josta seurasi kuolema.
  • Virhettä ei kuitenkaan voi tunnustaa, koska sillä olisi liian suuret vaikutukset: hoitovirhekanteita, erovaatimuksia ja epäluottamusta.
  • Tornion lääkärit suojautuvat hoitovirhekanteita vastaan jo etukäteen vetoamalla ylhäältä annettuihin ohjeisiin. Lääkettä ei annettu, eikä tyttöä otettu hoitoon, koska se oli "ohjeiden mukaista".


 

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/76130-uusi-h1n1-ratkaisu-tamifluta-ja-relenzaa

Ei kommentteja: