maanantai 7. maaliskuuta 2011

Libya #2

Kuten aiemmin ennakoin, Gaddafi ei anna periksi - eikä tule antamaan.

Mielenkiintoista viime päivien tapahtumissa on se, että Gaddafin joukot ovat selvästi saaneet ilmaa siipiensä alle. Länsimaissa oli ennustettu, että armeija jättää Gaddafin ja että on vain päivien kysymys, koska hänen hallintonsa murenee. Näin ei käynyt. Stubb ja hänen kaltaisensa olivat väärässä.

Tätä asiaa kannattaa ajatella tavallisen sotilaan, kenraalin tai Gaddafin keskushallinnossa työskentelevän kannalta. Tällaisissa tilanteissa ihminen katsoo omaa etuaan. Jokainen Gaddafin hallinnossa pohtii sitä, kuka voittaa. Heidän eloonjäämisensä voi olla kiinni siitä, osaavatko he veikata oikeaa hevosta voittajaksi. Gaddafin armeija näyttää ainakin jollain tavalla olevan toimintakykyinen, ja on jopa halukas iskemään kovaakin kapinallisia vastaan. Tästä syystä moni varmasti nyt päättää veikata Gaddafia ja jää hänen rinnalleen. Ei siksi, että hän kannattaisi Gaddafin politiikkaa tai hallintoa, vaan siksi, että hän uskoo siten toimivansa oman etunsa mukaisesti.

Tällä kaikella on nyt se vaikutus, että rintamalinjat alkavat vakiintua. Syntyy sota, sen varsinaisessa ja klassisessa mielessä. Sodassa on kaksi selkeää osapuolta ja määritelty taistelukenttä.

Gaddafi on selvästi lukenut Sun Zsu:n ohjeet. Sun Zsu, strategian ja sodänkäynnin mestari, sanoi että armeija pitää naulata nurkkaan. Joukot pitää ryhmittää siten, että ei ole mitään pakotietä. Voi vain taistella itsensä ulos tilanteesta. Tämän hän on nyt tehnyt.

Näyttää siltä, että tässä pelissä on nähty vasta alkusiirrot. Oma veikkaukseni on, että tämä konflikti ei katoa nopeasti. Se tulee vaivaamaan meitä vielä pitkään.

Mielenkiintoinen vertaus tuli esiin koskien Gaddafin Sait poikaa. Hän on länsimaistunut, opiskellut parhaissa yliopistoissa Euroopassa ja asunut pitkiä aikoja Englannissa ja Sveitsissä. Koulutettu, kielitaitoinen ja ilmeisen älykäs. Silti hän on isänsä rinnalla, taistelemassa henkensä edestä. Miksi?

Tilanne muistuttaa Kummisetä elokuvaa. Gaddafi on pahista pahin, mafiapomo Vito Corleone ja Sait on hänen poikansa Michael, joka ei halua olla missään tekemisissä isänsä edustaman vanhan maailman kanssa. Hän on nähnyt valon ja paremman elämän pilkahduksen. Hän ei aio vajota samaan alhoon, kuin isänsä. Toisin kuitenkin käy. Veren velvoittamana Michael joutuu mukaan toimintaan ja tekee ensimmäisen kylmäverisen murhansa. Michaelin elämän kurssi kääntyy ja hänestä itsestään tulee mafiapomo, kovempi sellainen kuin isänsä. Jopa menestyneempi.