maanantai 29. marraskuuta 2010

Cablegate

Satojatuhansia Yhdysvaltojen suurlähetystöjen ja ulkoministeriön sisäisiä viestejä on vuotamassa julkisuuteen Wikileaksin kautta. Tilanne on äärimmäisen nolo Yhdysvaltojen ulkoasiainhallinnolle, sillä viesteistä paljastuu karkeaa kieltä ja alentavaa suhtautumista vastapuolen diplomaateista ja poliitikoista. On mukana varmaan kiusallista tietoa siitäkin, mitä salaisia hankkeita Yhdysvalloilla on meneillään maailmalla.

Minua tuossa hämmästyttää eniten se, että kaikki nämä salaiset ja luottamukselliset tiedot ovat kaikki sähköisessä muodossa ja niihin (lehtitietojen mukaan) pääsee käsiksi ympäri maailmaa ainakin kolme miljoonaa henkilöä. Pitäisi olla selvää, että tuosta isosta henkilömäärästä ennemmin tai myöhemmin löytyy vuotaja. Muissa maissa ilmeisesti on yleinen käytäntö, että salainen informaatio on vain paperilla, ei ainakaan missään maailmanlaajuisessa tietokannassa.

Uteliaisuus on suurta. Odotan erityisellä mielenkiinnolla, mitä Yhdysvaltojen Suomen suurlähetystö on raportoinut Jäätteenmäen Irakgatesta. Tämänpäivän lehden mukaan Yhdysvaltojen suurlähetystö on lähettänyt raportin Washingtoniin Jätteenmäen ja Lipposen kuuluisan vaalikeskustelua (tai riitaa) seuraavana päivänä.

Lipposen ja Jäätteenmäen ristiriita koski sitä, mitä tarkkaan ottaen Lipponen oli Yhdysvaltojen matkallaan sopinut Suomen osallistumisesta Yhdysvaltojen rinnalla Irakin sotaan. Silloin olin sitä mieltä (kuten edelleenkin) että ihan viimeistä sanaa ei tuosta asiasta ei ole sanottu. Ehkä asian viimekätinen tausta tulee nyt tietoon. Toivotaan niin.

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Tyhjiöenergia

Sähkömagnetiikan ja vaihtoehtoisten energioiden tutkimuksissani käytin aikaa tyhjiöenergian mahdollisuuksien selvittämiseen.

Jo 1920 luvulla Dirac toi esiin negatiivisen energian käsitteen, kun hän tutki elektronien suhteellisuusteorian mukaista käyttäytymistä.Tämä oli suora seuraus Einsteinin yleisestä suhteellisuusteoriasta, joka antoi energialle kaksi vastakkaismerkkistä ratkaisua. Diracin teorian ja Paulin kieltosäännön mukaan kaikki negatiiviset energiatilat tyhjiössä olivat miehitettyjä. Dirac siis esitti, että tyhjiö on täynnä negatiivisen energian omaavia hiukkasia. Kyse oli niinsanotusta Diracin merestä.




Diracin meri kostuu positiivisen energian omaavista energiatiloista, jotka kaikki ovat miehittämättömiä. Kaikki negatiivisen energian tilat ovat sen sijaan miehitettyjä. Tämä on outo rakennelma. Olennaista siinä on kuitenkin, se että tyhjiön sisällä energiatasapaino saattaa hetkellisesti muuttua. Se tapahtuu niin, että negatiivisen energian täyttämään mereen syntyy aukko. Hiukkanen siirtyy positiivisen energian tasolle ja jättää taakseen aukon. Tämä aukko käyttäytyy, kuin hiukkanen. Myöhemmin löydettiin anti-elektroni, siis positroni. Näinollen, tyhjiössä tapahtuu tällaisia elektroni-positroniparien muodostumista jollakin tilastollisella tavalla.

Molemmilla muodostuneilla hiukkasilla on massa, ja energiaa.Energiaperiaatetta ei kuitenkaan ole rikottu, sillä on osoitettu tämän syntyneen energian pysyvän Heisenbergin epämääräisyysperiaatteen rajoissa.

Diracin teoriaa on kehitetty eteenpäin: 1930 luvultaon kehitetty kvanttikenttäteoriaa (QFT) ja sen jälkeen kvanttielektrodynamiikkaa (QED). Olennainen ajatus on kuitenkin sama.

Tämä tyhjiön ei-tyhjyys on tarpeellista selittämään monta muutakin asiaa. Einsteinilla oli suuria vaikeuksia yleisen suhteellisuusteoriansa kanssa. Hänen tensorinsa antoivat ratkaisuksi määrittelemättömän termin: kosmologinen vakio. Teoria ei antanut mitään osviittaa siihen, mikä olisi tämän olennaisen parametrin arvo. Jos se olisi positiivinen, avaruus laajenisi kiihtyvästi. Jos taas negatiivinen, silloin maailmankaikkeus on sykkivästi supistuva. Myöhemmät havainnot osoittavat, että tällä vakiolla tulisi olla positiivinen arvo.

Tyhjiöenergia luonnollisesti on hyvä kandidaatti selittämään positiivisen kosmologisen vakion. Näillä tasaiseen tahtiin muodostuvilla elektroni-positroni pareilla on keskimäärin tietty energia ja massa tietyssä tilavuudessa. Voidaan ajatella, että avaruudessa on massaa ja energiaa, vaikka se onkin kovin erilaisessa muodossa, kuin olemme tottuneet näkemään.

Tuossa kaikessa ei ole mitään uutta. Perustavaa laatua oleva ongelma on siinä, että nämä kvanttikenttäteoriat antavat erittäin suuren arvon kosmologiselle vakiolle suhteessa siihen, mitä tähtitieteilijät ovat havainneet. Ero massiivinen. Kvanttikenttäfyysikoiden arvo on kosmologien arvoa suurempi kertoimella, jossa on 130 nollaa /1/.

Jos kvanttikenttäteoreetikot ovat oikeassa, kuutiosenttimetri tyhjyyttä sisältää kilowattitunteja semmoisen määrän, että sen luvun kuvaamiseen tarvitaan sata nollaa. Tyhjiöenergian olemassaolo on todistettu jo vuonna 1948 hollantilaisen Casimirin toimesta. Hänen nimeään kantava Casimir efekti tarkoittaa sitä, että kaksi metallilevyä vetää toisiaan puoleensa, kun ne asetetaan hyvin lähelle toisiaan.

Levyjen välinen Casimir vetovoima johtuu siitä, että levyjen välissä Schrödingerin aaltoyhtälön ratkaisut ovat seisovia aaltoja ja näillä aalloilla on levyjen etäisyydestä riippuvat energiamäärät. Koska voima on energian gradientti, silloin seurauksena on vetovoima, koska energia pienenee levyjä lähennettäessä.

Pelkällä Casimir voimalla ei luonnollisesti pysty tuottamaan energiaa. Se toimii, kun jousi. Se ottaa vastaan saman energian, kun tuottaa.

Viime aikoina eri tahoilla on kehitelty ajatusta eräänlaisesta tyhjiöenergian Carnot koneesta, jolla tyhjiöenergiaa saataisiin hyödynnettyä jalostamalla Casimir voimaa sellaiseksi sykliksi, joka tuottaisi energiaa ulkoiseen järjestelmään /2, 3/.

Tulee olemaan mielenkiintoista seurata tämän tutkimusalueen kehittymistä. Onnistuessaan tyhjiöenergian hyödyntäminen muuttaisi maailman. Energiasta tulisi taas halpaa, oikeastaan ilmaista.


/1/ http://en.wikipedia.org/wiki/Vacuum_energy
/2/ http://prola.aps.org/abstract/PRE/v48/i2/p1562_1
/3/ http://www.calphysics.org/articles/Davis_STAIF06.pdf

maanantai 22. marraskuuta 2010

Irlannin kriisistä

Irlanti on minulle kuin toinen kotimaa. Siksi on ollut mielenkiintoista seurata viime aikojen uutisointia vihreän saaren talouskriisistä. Nykyaikaan kuuluu se, että lehdistä ei enää löydy selkeää asioiden taustojen kuvausta, vaan yhteydestään irrotettuja sekavia ja usein irrelevantteja lööppitason otsikoita. Siksi analyysit taustoista on tehtävä itse. Irlannin kriisin analyysi on melkoisen mielenkiintoinen.

Jotta Irlannin nykytilannetta voi ymmärtää, pitää tarkastelu aloittaa kauempaa. Kolmekymmentä vuotta sitten Irlanti oli köyhä ja maataloudella itsensä elättävä maa. Sen nuori kansa ei voinut kovin hyvin ja jokainen kynnelle kykenevä lähti heti joko Englantiin tai Yhdysvaltoihin. Näissä maissa on enemmän Irlannista tulleita, kuin saarella asuu ihmisiä nykyään. Usein 1980 luvulla siellä kuuli sanottavan, että ”viimeinen lähtijä sammuttaa valot”.

Irlannin valtaapitävät olivat kaukaa viisaita. He käärivät hihansa ja alkoivat laittaa taloutta kuntoon määrätietoisella otteella ja strategialla jo 1980 luvulta alkaen. Johtajilla oli tähän kehitykseen kaksi instrumenttia. Ensinnäkin Euroopan Unionista piti saada pumpattua mahdollisimman paljon tukea ja rahoitusta. Se onnistui erinomaisesti. Surkeassa tilassa ollut maan infrastruktuuri laitettiin kuntoon EU:n (Saksan) rahoilla.

Toiseksi, maahan alettiin houkutella ulkomaisia yrityksiä tarjoamalla vero- ja muita etuja etabloituneille yrityksille. Tämäkin onnistui hienosti. Erityisesti amerikkalaiset yritykset rupesivat perustamaan Euroopan toimintojaan Irlantiin. Tarjolla oli avustuksia ja verovapaita alueita. Lisäetuna oli halpa englanninkielinen työvoima, joka oli erityisen hyvä asia amerikkalaisille. Tämäkin toimi hyvin. Parissakymmenessä vuodessa maahan oli saatu aikaan merkittävää teollista toimintaa. Intel, Dell, IBM, DEC ja kymmenet muut suuryritykset olivat perustaneet toimintansa saarelle. Sadat tuhannet irlantilaiset saivat töitä teknologiateollisuudesta kotimaassaan, eikä heidän enää tarvinnut lähteä Bostoniin, Kaliforniaan tai Lontooseen työnhakuun.

Näillä toimenpiteillä oli kauaskantoiset seuraukset. Nopeasti maahan alkoi kerääntyä teknologiateollisuuden osaamista, infrastruktuuri oli teollisen toiminnan edellyttämässä kunnossa ja talouteen alkoi kerääntyä pääomia. Näin 1980-1990 luvulla Irlanti teollistui – ja keskiluokkaistui.

Irlannin talouden pohja oli 1990 luvun lopussa vankalla alustalla. Samalla oli luotu edellytykset kuplalle.

Koko 2000 luku oli ennenäkemättömän kasvun aikaa. Sitä symboloi parhaiten Dublinin O’Connel streetille ilmestynyt rakennelma, joka on maailman korkein patsas. Samaan aikaan oli menossa massiivinen asuntojen hintojen nousu. Asuntojen hinnat nuolivat taivaita samaan tapaan, kuin tämä torni. Se ei tarkoittanut pelkästään asuntojen kysynnän ja tarjonnan epätasapainoa. Se tarkoitti myös sitä, että 1990 terveellä pohjalla ollut teollisuusrakenne alkoi rapautua. Yhä enemmän resursseja ja työvoimaa alkoi suuntautua tuottavasta teknologiateollisuudesta rakentamissektoriin. Ilmeisesti noin 30% työvoimasta oli pahimpina vuosina rakentamassa asuntoja irlantilaisille. Tähän pitää lisätä päälle suuri määrä puolalaisia ja muita itä-Euroopan vierastyöläisiä.



Irlannin kriisi odotti laukaisijaansa ja sellainen tuli vuonna 2008, kun Yhdysvaltojen subprime lainakriisi laukesi maailman silmille. Tästä alkanut tapahtumien ketju on se syy, miksi Irlannille ollaan nyt luovuttamassa muiden maiden kansallisvarallisuutta arvosta, joka vastaa 60% Irlannin kansantuotteesta.
Jo vuonna 2008 Irlannin tilanteen kamaluus oli kaikkien tiedossa. Irlannin asuntoluottoja myöntävien pankkien taseissa oli massiivinen luottoriski. Samaan aikaan ne olivat lyhytaikaisen Interbank rahoituksen varassa. Ei tarvitse olla ekonomisti ymmärtääkseen tuon tilanteen herkkyyden. Kun tase koostuu pitkistä, usein 30 vuotisista saatavista, ja lyhyistä muutaman kuukauden juoksuajan veloista, ollaan lainoittajien armoilla.

Irlannin johto ymmärsi tilanteen herkkyyden jo silloin. Elettiin lainatulla ajalla. Päätettiin turvata pankkien lainakelpoisuus myöntämällä rajaton takaus kaikille pankkitalletuksille. Jos tämä olisi koskenut pelkästään yksityishenkilöitä, olisi se ollut jossain määrin ymmärrettävää. Niin ei kuitenkaan ollut, vaan Irlannin valtio kirjoitti pankeille avoimen shekin, koskien kaikkea niiden varainhankintaa.
Pankit ja niiden lainapapereihin sijoittaneet instituutiot kiittivät. He jatkoivat sijoitustensa kasvattamista Irlannissa johtuen Irlannin avokätisestä rajattomasta takauksesta. Tämä pahensi tilannetta, joka ennestään oli karmiva.

Kaikki tiesivät, että Irlannilla ei ole minkäänlaista katetta allekirjoittaa sellaista shekkiä. Tällä shekillä oli aikaraja, se oli voimassa kaksi vuotta – vuoden 2010 syksyyn saakka.

Korttitalo alkoi romahtaa siinä vaiheessa, kun Irlannin pankkeihin sijoittaneille alkoi selvitä se, että Irlanti ei itse pysty takaamaan omaa shekkiänsä – ja, että se on menossa vanhaksi. Tämä tarkoitti sitä, että Irlannin pankkeihin sijoittaneiden instituutioiden piti hinnoitella velkapaperit todellisen arvon mukaan, huomioiden suuren riskin. Ensin korot nousivat, sitten lainahanat alkoivat mennä kiinni.

Tässä vaiheessa alkoi Irlannin johdolla olla jo löysät housuissa. He kuitenkin pelasivat pelin loppuun asti valitsemallaan linjalla. Irlannilla on pitkä historia siitä, miten EU instituutioista otetaan kaikki mahdollinen irti. Lenihan aivan varmasti tiesi, että ilman tukea ei tulla selviämään. Siitä huolimatta hän pitkitti prosessia kuukausia vain siksi, että tarvittavat toimenpiteet ehdittiin tehdä ennen sitä. Hän allekirjoitti uuden rajoittamattoman takausvastuun, joka on voimassa vuoden 2011 loppuun saakka. Se oli Irlantilaisten kannalta hyvä peliliike. Lenihan tiesi, että Katainen ja hänen kaltaisensa tulevat kuittaamaan shekin. Eilen uutisissa kuultiin, että näitä innokkaita kuittaajia löytyy.

On vaikea löytää sanoja sille hulluudelle ja typeryydelle, jonka näen tässä. Jyrki Katainen valittiin vuonna 2008 Euroopan parhaaksi pääministeriksi. Tämä Savon lahja Euroopalle ajoi keväällä 2010 pontevasti pankeille stressitestejä, joka sinänsä oli järkevää. Nämä stressitestit valmistuivat heinäkuussa 2010. Heinäkuussa 2010 stressitestit oli tehty ja Irlannin pankit selvisivät puhtain paperein. Silloin Katainen kommentoi olevansa tyytyväinen niihin.

http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=34937:jyrki-katainen-tyytyvaeinen-stressitesteihin&catid=1:politiikka&Itemid=3

Neljä kuukautta myöhemmin Irlannin pankkien huono tilanne on ”yht’ äkkiä” paljastunut. Nyt sitten ollaankin sitä mieltä, että stressitestit ovat epäonnistuneet.

http://m.hs.fi/inf/infomo?site=hstxt&view=news_talous_child&feed:a=hs.fi&feed:c=news&feed:i=1135261784339

Minä luulen, että stressitestien heikkous ei ole paljastunut yht’ äkkiä. Irlannin pankkien heikko tila ei myöskään ole tullut yllätyksenä. Ei ole mitään syytä olettaa, etteikö tieto olisi ollut käytettävissä jo vuosi sitten. Luulen myös, että Portugalin ja Espanjan pankkien heikko tilanne on myös erittäin hyvin tiedossa. Niistä tullaan kuulemaan lähikuukausien aikana.

Pahinta tässä tilanteessa on se, että ongelmaa ei pystytä ratkaisemaan kokonaisvaltaisesti. Ajaudutaan vaikeasta tilanteesta toiseen ilman kokonaissuunnitelmaa. Se on yleensä se kaikkein huonoin tapa käsitellä kriisitilanteita.

Tässä voisi ottaa oppia Yhdysvalloista ja siellä harrastetusta kriisinhallinnasta. Ajatellaan vaikka General Motorsia ja amerikan autoteollisuutta. Pari vuotta sitten oltiin murheen alhossa. Pahimmassa mahdollisessa. Bush oli virkakautensa lopussa laittanut hyvää rahaa pahan rahan päälle pelastaakseen yritystä. Se ei kuitenkaan onnistunut, sillä GM lähinnä vain otti rahat vastaan, ja pisti ne menemään negatiiviseen kassavirtaansa.

Obama sai kauttansa aloittaessaan tämän kriisin hartioilleen. Hän lopetti katteettoman rahan jakamisen ja pakotti yhtiön muuttamaan toimintaansa. Seurasi konkurssi, jossa General Motorsin omaisuus myytiin perustetulle uudelle yritykselle. Osakkeenomistajat menettivät rahansa. Obama lupasi rahoitusta tälle uudelle perustetulle yritykselle, joka jatkoi vanhan GM:n liiketoimintaa, tosin raskaasti sitä karsien.

Tuosta uudelleenorganisoinnista on nyt kulunut puolitoista vuotta. Sinä aikana uusi GM on karsinut heikosti tuottavat tuotteet pois, saattanut markkinoille uusia paremmin tähän aikaan sopivia autoja. Kannattavuus on parantunut. Kaiken huipennukseksi yhtiö meni juuri pörssiin ja osakkeita ostettiin innokkaasti. Obaman puolitoista vuotta sitten antama rahoitus uudelle yhtiölle tulee nyt maksettua takaisin.

Otettakoon tämä GM Kriisin hoito tässä esimerkiksi hyvästä asioiden hoitamisesta. Obama oli kirurgi, joka leikkasi pahalaatuisen kasvaimen ja pakotti potilaan ottamaan tarvittavat sädehoidot ja lääkkeet. Lopputuloksena oli potilaan hengen säästäminen ja hyviä elämän vuosia.

Perimmäinen ongelma Euroopassa on, että tällaisia lääkäreitä ei ole. Syöpäpotilas ei parane, vaikka sille syöttäisi kuinka paljon Buranaa.

Ps.: Irlannille kaavailtu pankkituki on 18 000 euroa per asukas, imeväiset ja muut lapset mukaanlukien.