maanantai 27. elokuuta 2007

Matemaattinen huijaus

Tuli eteen mielenkiintoinen huijaus.

Investointineuvojalla on 10000 kontaktia, joille hän haluaisi myydä palvelujaan. Hän poimii 20 yhtiötä ja tekee jokaisesta näistä ostosuosituksen. Sen jälkeen hän lähettää 500 kpl kutakin - eri asiakaskandidaateille.

Oletetaan, että puolet yhtiöistä tekee hyvän osavuosituloksen. Sanotaan vaikka paremman, kuin on odotettu. Investointineuvojamme lähettää sitten kirjeen 5000 asiakasehdokkaalleen. Tässä kirjeessä hän pääsee kehumaan omia "stock picking" taitojaan. Samassa yhteydessä hän suosittelee uutta osaketta, kuitenkin niin että firmoja on yhteensä 10 kpl. Siis, 5000 kirjettä lähtee, 500 kappaleen nipuissa.

Oletetaan edelleen, että puolet yrityksistä (5) saa aikaan jotain positiivisia uutisia, ja kurssi nousee. Investointineuvojamme lähettää 2500 asiakaskandidaatilleen kirjeen, josta käy ilmi, että hän on jo kahteen otteeseen antanut huippuhyvän neuvon. Tässä kohtaa onkin sopivaa ehdottaa sopimusta, jossa investointineuvojamme tarjoaa näitä huippupalveluitaan.

Investointineuvoja yrittää saada aikaan sopimuksen mahdollisimman monen kanssa.

Niille, jotka eivät vielä taipuneet, lähtee kirje (2500 - tehdyt sopimukset).
Samalla hän ehdottaa kolmatta osaketta. Nyt firmojen lukumäärä on pienentynyt viiteen. Oletetaan, että kaksi niistä julkaisee suotuisia uutisia.

Nyt investointineuvojamme lähettää 1000 kirjettä asiakkailleen. Jo kolme onnistunutta ja menestyksellistä sijoitusneuvoa peräkkäin. Kuka voisi sanoa ei, kun tämmöinen sijoitusguru tarjoaa palveluitaan?

keskiviikko 15. elokuuta 2007

Kadonnut it-päällikkö piilottelee metsässä?

Kadonnut IT päällikkö piilottelee metsässä?

Mielenkiintoinen uutinen:

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1422225

Hyvässä työssä ja asemassa TietoEnatorilla työskentelevä mies katoaa korpimetsään. Vain auto löytyy hylättynä erämaasta. Polttoainetta on. Silloin tällöin kuuluu havaintoja miehestä, mutta hän katoaa aina uudelleen. Mies osaa suunnistaa.

Mikä on tämän miehen tarina? Palan halusta tietää, mistä tässä on kysymys.

Minulla on teoria asiasta, mutta en tohdi sitä esittää.

Jäniksen vuosi?

sunnuntai 12. elokuuta 2007

Havaitsija

9.8.2007
Espoossa on tapahtunnut lapsisurma. Tämän päivän iltasanomissa Minna Laukka, rikostoimittaja käsittelee asiaa. Hän vertaa ihmisten suhtautumista kahteen eri tapaukseen Ensimmäinen tapahtui kaksi vuotta sitten ja siinä mies mies tappio lapsensa ja vaimonsa. Nyt nainen tappoi kolme lastaan. Laukka toteaa vakuuttavasti, että naisen tapolle on ollut yllättävän paljon ymmärtämystä. Syytä laitetaan sosiaaliviranomaisille. Syytetään myös miestä siitä, että hän olisi jättänyt miehen heitteille. Tappaminen laitetaan myös väsymyksen, yksinäisyyden ja muun sellaisen piikkiin. Jos ei muuta, niin todetaan, että nainen on selvästi mielisairas. Mitä tahansa muuta, mutta nainen ei voi olla itse syyllinen ja vastuullinen lastensa tappamiseen.

Lapsensa tappaneelle miehelle ei sen sijaan paljoa ymmärrystä herunut. Eipä olisi tarvinnutkaan.

Laukka kertoo rikostoimittajan kokemuksellaan faktoja. Ilmenee, että lähes puolet lähisuhteissa tapahtuneista törkeistä pahoinpiteltyistä on naisten tekemiä. En voi tuota lukua epäillä, koska se tulee rikostoimittajalta. Minä voisin kysyä, että onko mahdolista, että naisten osuus on vieläkin suurempi? Epäilen, että naisten tekemistä väkivallanteoista jää enemmän pimentoon, kuin miesten tekemistä. Häpeä. Nolous.

Laukka kertoo myös naisten harjoittamasta henkisestä väkivallasta, mitätöinnistä ja halveksunnasta. Siinä naiset kuulemma kunnostautuvat erityisesti.

Onneksi tuon artikkelin kirjoitti nainen. Olisi käynyt sääliksi sitä miestä, joka olisi uskaltanut moista kirjoittaa. Hänet olisi lynkattu. En minäkään näitä rivejä ilman Laukan artikkelia olisi kirjoittanut. Kielletty aihe.

Minä taidan perustaa miesasialiikkeen. Minusta tulee maailman ensimmäinen maskulinisti.

24.7.2007

Pääministeri on antanut ministereilleen ohjeet, että mihinkään gallupeihin ei saa vastailla.

Asiasta on esitetty monta mielipidettä. Joku on sitä mieltä, että on aivan oikein sopia etukäteen mitä tietoa uusista asioista kerrotaan julkisuuteen. Joku on jopa vedonnut sananvapauteen.

Minusta tässä asiassa ei kannata hienostella. On totta kai selvää, että Suomen hallituksen on sovittava pelisäännöt mitä, koska ja kuka kertoo julkisuuteen mistäkin asiasta. Ainoa ongelma tässä tapauksessa on Vanhasen johtamistyyli. Tuollaista asiaa ei kerta kaikkiaan voi määrätä lähettämällä sähköposti tai tekstiviesti. On itsestäänselvää, että hallituksen kellokasministereistä joku vuotaa asian julkisuuteen. Se on helppoa, koska käsissä on kirjallinen osoitus Vanhasen aikeista (sähköposti). Homma olisi toiminut ilman ongelmia, jos Vanhanen olisi ottanut porukan kasaan ja keskustellut asian läpi kunnolla. Ei kenelläkään tuommoiseen voi olla vastaanväittämistä. Näin toimimalla Vanhanen olisi myös tehnyt vaikeaksi halpojen pisteiden keruun. Suljettujen ovien sisällä käytyjä keskusteluja on vaikeampi vuotaa ulos, kuin sähköpostia, joka on tullut yllättäen ja pyytämättä.


15.7.2007
Osui käteen Apu-lehti. Siinä oli esitetty Ylikankaan teesejä Suomen historiasta (Historian solmukohdat). Mielenkiintoisia väitteitä:
Perinteisesti on väitetty, että suomalaiset pistivät hanttiin kun maa liitettiin Ruotsiin 1100-1200 luvulla ja kristinusko istutettiin. Tämä ei pidä paikkaansa. Suomalaiset alistuivat taistelutta. Pakeneminen oli ainoa vaihtoehto, kuten se oli ollut viikinkiaikanakin.
Ruotsin sodat 1600 luvulla eivät olleet seurausta esim. Kustaa II Aadolfin aatoksista. Kysymys oli aateliston omista pyrkimyksistä. Sotien seurauksena he saivat isoja palkkioita ja muita etuja. Siksi se hyötyi jo pelkästä sotimisesta. Kustaan oli pakko keksiä heille tekemistä, Toisin oli Tanskassa, jossa aateli oli jo valmiiksi vahva. Ei ollut tarvetta sotia. Siksi eivät sotineetkaan.
Ylikankaan mukaan 1740 luku oli erittäin tärkeä käännekohta. Isojako ja muut uudistukset mahdollistivat alempien luokkien nousulle talonpojat). Se taas modernisoi yhteiskuntaa monin tavoin ja nopeutti kehitystä.
Vuodesta 1809 Ylikangas sanoo, että suomalaisilla ei silloin ollut vähintäkään ”suomalaista identiteettiä”. Aleksanteri I antoi Suomelle vapauksia vain siksi, että Venäjän hallintorakenne ei antanut mahdollisuutta ottaa reunamaita ”haltuun”. Tämä selittää myös ns. sortovuodet. Nimittäin 1800-luvun lopussa (mm. Aleksanteri II) oli uudistanut hallintoa tehokkaammaksi, joten Suomen ja muiden provinssien hallinta jo mahdollistui.
Fennomaaniaatteen idealistisuus rutataan kasaan. Kysymys oli lähinnä virkapaikoista ja muista eduista. Suomenkielisten piti pitää huolta omista eduistaan.
Talvisota syttyi erehdyksessä. Neuvostoliitto ei halunnut hyökätä Suomeen, vaan oli aidosti kysymys aluevaihdoista. Suomalaiset eivät suostuneet neuvotteluihin. Lisäksi he kuvittelivat Neuvostoliiton bluffaavan eikä ainakaan hyökkäisi antamatta viimeistä ulitmaattumia. Toisaalta Neuvostoliitto ei ymmärtänyt, että Suomella modernina demokraattisena maana ei ollut mahdollisuutta noin vain suostua aluevaihdon ehtoihin. Umpikujaan ei ollut muuta ratkaisua, kuin tekaistut rajaloukkakset tunnetuin seurauksin.
Suomi ei myöskään talvisodassa ollut yksin, päinvastoin kuin väitetään. Apua oli mielin määrin tarjolla, Ranskasta ja Englannista. Suomi kuitenkin torjui nämä avut, sillä luottamus Saksaan oli niin suuri. Painoa oli myös Saksan lupauksilla siitä, mitä hyvää he voisivat Suomelle tarjota voitetun sodan jälkeen.

Onko nuo väitteet ja tuo kirja vaiettu kuoliaaksi? Hassulta tuntuu, että ainoa paikka, mistä semmoisesta näkee jutun on Apu-lehti.

15.7.2007
USA ilmeisesti vetää joukkonsa pois Irakista. Spekuloidaan, mitä siitä seuraa. Olen sitä mieltä, että se tulee merkittävästi parantamaan tilannetta. Väitän, että tilanteen dynamiikka maassa muuttuu merkittävästi, kun amerikkalaiset häipyvät. On aivan eri tilanne, kun jäljelle jää kaksi osapuolta (sunnit ja siiat) verrattuna siihen, että amerikkalaiset sotkevat väliin. Lisäksi, kun irakilaiset ymmärtävät, että he itse ovat vastuussa omasta maastaan, se tulee luomaan vastuunottoa.

Uskon, että Bushin hallintokin ymmärtää tämän. Syyt Irakissa pysymiseen ovatkin olleet aivan muita (kasvojen säilyttäminen, öljy).

29.6.2007
Ruotsissa on selvitetty, että joka neljäs liikenteessä kuollut on seurausta humalassa ajamisesta. Suurin osa kuolleista on sivullisia.

Siis: kun seuraavan kerran odottelet liikennevaloissa ja kävelet vihreillä: älä luota siihen että auto pysähtyy. Muutenkin, kannattaa väistää aina. Minkä tahansa vastaantulevan auton kuski voi olla humalassa, puhua kännykkään tms.

29.6.2007
Selviää, että YYA sopimus on edelleen voimassa. Osittain. Kun Neuvostoliitto romahti, Venäjän kanssa tehtiin valtiosopimus. Sanotaan, että se olisi ristiriidassa Natoon liittymisen kanssa. Siinä ilmeisesti on tekstiä, jossa Suomen avunanto Venäjää vastaan käytävään operaatioon kiellettäisiin. Maallikko voisi ajatella, että tuo sopimus tosiaan pitää huomioida Natoon liittymisessä. Mikä olikaan se Nato optio ja oliko tuo huomioitu siinä? Miksi tästä asiasta ei ole puhuttu aiemmin? asiahan on ollut tiedossa koko ajan.

12.6.2007
Kauppalehdessä joku kommentoi hyvin Altia kohua.

Miksi omistaja ei saisi puuttua?

Tiistai 12.6.2007, Kauppalehti, Mielipide, sivu 13

Altiaa käsittelevä julkisuus on nostanut näyttävästi esiin kysymyksen hyvästä hallintotavasta. Katselen kulmat kurtussa niitä asiantuntijoita, joiden mielestä omistajalla ei saa olla kantaa yrityksen eikä sen hallituksen tai toimitusjohtajan toimintaan. Vaihdetaanpa mielipiteitä.
Vain vastuuton omistaja laiminlyö yrityksensä ja sen hallituksen ja toimitusjohtajan tuloksellisuuden seurannan. Ja toisaalta pätevä johto selvittää pääomistajien, myös valtion, tavoitteet, sekä myös tahdon suurissa strategisissa ratkaisuissa ennen lopullista päätöstä. Hallituksen tulee aistia keskustelukumppanit. Mistään vastaamattomat konsultit ovat usein turhia rahareikiä. Niiltäkö sallitaan kysyttävän, mutta ei omistajilta? Välttämätön luottamus rakennetaan näin. Altian etanolihankkeen molemmat vaiheet olivat tällaisia.
Mikäli operatorinen orkesteri ei toimi, toimii toimitusjohtaja hallituksen tuella. Mikäli toimitusjohtaja ei osoita pätevyyttä, on hallituksen reagoitava omistajienkin näkemykset huomioiden. Mikäli yritys ei täytä omistajien odotuksia, ryhdistäytyvät he viimeistään yhtiökokouksessa valitessaan jäseniä hallitukseen. Se voi tapahtua sivistyneestikin. Myös vapaaehtoisuus on hyväksyttävää. Yhä harvinaisemman hallintoneuvoston rooli antaa lisänyanssin prosessiin.
Omistajuus sisältyy myös näin ainakin omaan hyvään hallintotapaani, siis yhtiökokousten välilläkin. Hämmästelen vastuun ja yhteistyön pakoilua, jopa kieltämistä, nyt Altian tapauksessa. Vastuullinen omistaja ei jaksa olla työtön.
Esko EelaTeollisuusneuvos Säkylä


Siis: miksi omistaja ei saisi puuttua?

11.6.2007

http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/200706106207391_ko.shtml

11.6.2007
Schwartzeneggerin ilmastoavustaja on Suomessa. Vaikka onkin ollut tiedossa, että Kalifornialla on edistyksellinen ilmastopolitiikka, olen silti hämmästynyt. Käy ilmi, että Kalilfornia tosiaan on tehnyt toteuttamiskelpoisen suunnitelman, jonka mukaan
- päästöjä vähennetään 80% vuoteen 2050 mennessä
- sähkön käyttö on jo nyt alhainen, 50% keskimääräisestä amerikkalaisesta kuluttajasta (siis Kaliforniassa)
- on järjestetty aurinkopaanelikampanjoita ym.

Käy myös ilmi, että jo 21 osavaltiota 52:sta osavaltiosta on rakentanut ympäristösuunnitelman. Vaikka ne eivät olisi yhtä aggressiivisia, kuin Kalifornian, on se silti iso asia.

Tamminen (suomalainen nimi) sanoo, että Bush leikkaa nurmikkoa samalla, kun talo palaa. Aika tiukasti sanottu.

Muutenkin kyseisestä Tammisesta jää erittäin positiivinen vaikutelma. Kaver on myös presidenttiehdokkaana. Ei siksi, että pyrkisi virkaan, vaan siksi, että hän haluaa vaikuttaa presidentiksi aikovien ilmasto-ohjelmiin. Erinomaista!

Miksi amerikkalaisia aina mollataan? Nyt kävi ilmi, että amerikka on ilmastokysymyksen edelläkävijä, ainakin mitä tulee toimenpiteiden tekemiseen asian suhteen. Miksi tämmöisistä asioista vaietaan mediassa?

9.6.2007
Nyt kohinaa kuuluu uudesta laista, jonka mukaan työnantaja voi seurata työntekijöidensä sähköpostiliikennettä, jos epäilevät tietovuodon mahdollisuutta.

Minusta käytännössä ei ole mitään uutta. Tämä siksi, että täysin samalla tavalla on toimittu ennenkin: siihen aikaan, kun käytettiin vielä kirjeitä ja fakseja. Tuohon vanhaan aikaan (josta ajasta ei ole kulunut kovin kauaa, uskomatonta kyllä), käytäntö oli seuraava:
- Firmaan lähetetyt kirjeet saa avata mutkin, kuin varsinainen vastaanottaja. Kyseessähän on firman asiat ja joustava toiminta edellyttää, että työmatkan tai loman aikana joku muukin voi asian hoitaa. Oli oikein käytäntökin: jos firman nimi oli ennen henkilön nimeä, se tarkoitti varsinkin sitä että kuka tahansa voi avata kirjeen. Jos taas henkilön nimi oli ennen firman nimeä, se tarkoitti sitä, että tieto on luottamuksellista, jolloin vain ko. henkilön tuli avata kirje. Tässä ei kuitenkaan ollut henkilökohtaisista kirjeistä kysymys, vaan siitä että yrityksen sisäiset luottamukselliset asiat eivät siirtyisi asiattomien käsiin.
- Henkilökohtaiset kirjeet menivät kotiosoitteeseen.
- Yhtiöön tulevat kirjeet eivät olleet kirjesalaisuuden piirissä samalla tavalla, kuin henkilökohtainen kirjeenvaihto.

Tässä ei ole mitään uutta. Miksi ihmisille on niin vaikea noudattaa vanhaa hyväksikoettua käytäntöä? Siis: henkilökohtaisiin asioihin oma sähköpostiosoite ja firman asioihin firman sähköpostilaatikko.

Ja, jos joku syyllistyy tietovuotoon ja käyttää firman sähköpostia siihen, silloin hänen typeryytensä on sitä luokkaa, että joutaakin joutua heti kiinni.

7.6.2007
Edelleen lehdissä kohistaan Leena Saarisen erosta Altiasta. Tänään minulle selvisi, että Altia onkin valtion 100% omistuksessa oleva yhtiö. Toivoisin, että asian ympärillä oleva viisastelu loppuu. Jos minä omistan yhtiön 100% ja jos minun luottamukseni yhtiön toimitusjohtajaan olisi mennyt, mitä minun tulisi tehdä. Ahti Hirvonen ja muut viisastelijat ovat sitä mieltä, että minä en voisi tai saisi tehdä mitään.

Arvoisat hyvät hallintotatapa-viisastelijat: jos minä 100% omistamassani yhtiössä haluan vaihtaa toimitusjohtajaa, minä teen sen. Näin tekee jokainen omistuksestaan huolta pitävä omistaja. Se, miten asia teknisesti toteutetaan on detaljiasia ja siihen on monta mahdollisuutta:
- voin kertoa toimitusjohtajalle asiasta itse ja kehottaa häntä lähettämään eropyyntönsä hallitukselle (näin tässä tapauksessa tehtiinkin)
- voin kertoa asiasta hallitukselle ja kehottaa heitä ryhtymään toimiin (heillä on tietysti vapaus olla tekemättä haluni mukaan, mutta minulla on myös oikeus silloin kutsua kokoon yhtiökokous ja erottaa hallitus semmoiseksi, joka toteuttaa omistajatahtoni)

Aivan erilainen olisi tilanne, jos valtio olisikin ollut vähemmistöomistajana Altiassa. Tässä tapauksessa kysymys on kuitenkin 100% omistuksesta.

5.6.2007
Jokin aika sitten jälkiviisaat ohjelmassa Jan Erolan vaimo puolusti kovasti Merikukka Forsiusta. Jan Erolan vaimo joutui sanaharkkaan Ritva Santavuoren kanssa. Jan Erolan vaimo sanoi, että on halpamaista suhtautua Merikukkaan siten, kuin Merikukkaan suhtaudutaan. Jan Erolan vaimo sanoi, että Merikukkaa pitää kohdella kunnioittavasti, sillä hän on sentään toisen kauden kansanedustaja.

Merikukka Forsius oli lauantaina terveyskeskusksessa. Hän oli siellä raivostunut niin paljon, että oli päättänyt heittää tuntematonta miestä vessapaperirullalla päähän.

Jan Erolan vaimolle minulla on sanottavaa: kunnioitus on asia, joka pitää ansaita. Onko vessapaperirullan heittämisessä tuntemattoman päähän mielestäsi teko, joka luo kunnioitusta ihmisten keskuudessa?

5.6.2007
Kauppalehdessä kommentoidaan Altian sotkua. Siellä pääjohtaja joutui lähtemään, kun jokin tehdasprojekti meni mönkään. Asiassa ei ole mitään ihmeellista. Siinä ei ole mitään ihmeellista. Se, mikä on ihmeellistä on se, että ns. corporate governance viisastelijat ovat nyt tämän asian kimpussa. Ahti Hirvonen puhuu asiasta päivän Kauppalehdessä ja on sitä mieltä, että hyvän hallintotavan periaatteita on rikottu Suomen valtion taholta. Hänen mielestään valtio omistajan roolissa ei saisi keskustella yhtiön toimitusjohtajan kanssa. Kaikki vaikuttaminen pitäisi tapahtua yhtiökokouksessa. Hallitus sitten päättäisi toimitusjohtajan erottamisesta.

Ahti Hirvonen, minulla on sinulle sanottavaa. Sinä olet ymmärtänyt hyvän hallintotavan periaatteet aivan väärin. Kukaan ei voi kieltää eri osapuolien käymästä keskusteluja kenen tahansa kanssa. Jos hallituksen omistajaohjausryhmä haluaa säännöllisesti käydä vuoropuhelua yhtiön toimitusjohtajan kanssa, se ei ole pelkästään suotavaa vaan se on osoitus hyvästä ja vastuullisesta toiminnasta. Sellainen pääomistaja, joka osallistuu yhtiön toimintaan vain ja ainoastaan osallistumalla yhtiökokouksiin hoitaa omaisuuttaan erittäin huonosti. Se on vastuuttomuutta.

Ahti Hirvonen, sinun käsityksesi on valitettavan yleinen. Tuo corporate governance muoti tuli maailmaan kymmenisen vuotta sitten. Se on hyvä asia, sillä väärinkäytöksiä esiintyi. Se ei kuitenkaan saa estää terveen järjen käyttöä ja omistuksestaan huolehtimista.

3.6.2007
Verottajalta on tullut kirje. Verottaja on hyväksynyt valitukseni 100% ja palauttaa perimänsä rahat: 800.00 euroa. Maailmassa taitaa kuitenkin olla jotain oikeudenmukaisuutta.

Ihmetyttää keskustelu päivähoitoasiasta. Minusta keskustelun taso on erittäin matala. Asiaa voisi kuvata esimerkeillä:
1. Otetaan esimerkiksi perhe, jossa molemmat vanhemmat ovat kotona. He eivät opiskele, vaan elävät työttömyyskorvausten avulla. He ovat myös olleet pitkään työttömänä. Onko heillä oikeus saada maksuton kokopäivähoito lapsilleen? Minusta ei pitäisi olla. Vaatiiko SDP sitä, että tämä oikeus pitää säilyttää tuossa tapauksessa?
2. Entä perhe, jossa molemmat vanhemmat ovat töissä. Onko heillä oikeus ilmaiseen kokopäivähoitoon? Tottakai.
3. Entä, jos toinen vanhemmista on töissä ja toinen opiskelee? Onko heillä oikeus ilmaiseen kokopäivähoitoon? Kyllä.

Noiden esimerkkien valossa asia purkautuisi erinomaisesti. Mutta, ongelma on se, että asiassa käytävä keskustelu ei missään vaiheessa mene noin konkreettiselle tasolle. Maria Guzenina puhuu ”köyhien kyykyttämisestä”. Onko tosiaan köyhien kyykyttämistä, jos kotona olevien vanhemmilta, jotka eivät opiskele, ei ole oikeutta maksuttomaan kokopäivähoitoon? Maria Guzenina puhuu (A-talk) jostain ”kerjäläismaailmasta”.

Mielestäni hallitus on aika selkeästi sanonut, että kohdan 2. ja 3. tapaukset ovat maksuttoman kokopäivähoidon piirissä. Minusta vain kohdan 1. muodostamaa epäkohtaa yritetään korjata. Kukaan ei myöskään puhu siitä, että kyllä olisi hyvä, jos vanhemmat ottaisivat hieman vastuuta lapsiensa hoidosta.

Keskustelussa ei puhuta asian varsinaisesta substanssista. Ilmeisesti ei ole tarkoituskaan. Olen sitä mieltä, että hallitus on oikean asian piirissä. He ovat kuitenkin tehneet virheen siinä, että ottivat tämän asian käsittelyyn tällä tavalla. Asia on vielä keskeneräinen ja he antoivat liian helpon ”demagogisen pallon” oppositiolle. Hallitus ei pysty puolustautumaan, koska asia on keskeneräinen.

16.5.2007
Lisäkommentti edelliseen:

Virhe taisi olla siinä, että se kantelu olisi pitänyt olla tarkemmin fokusoitu. Pitäisi konkreettisemmin kuvata, mikä se virkamiehen ym. rike on tyyliin:
- Miksi syyttäjälaitos ei käynnistänyt tutkintaa, vaikka julkisuudessa oli tietoa J. Luhtasen laittomasta toiminnasta?
- Miksi oikeusministeri Leena Luhtasen antamaa väärää tietoa ei korjattu koskien lain yleisperiaatetta (on ok maksaa pimeästi alle 1000 euron maksu)?
- Leena Luhtanen lausunnoillaan selkeästi hyväksyi miehensä laittoman toiminnan ja hän itse hyötyi siitä. Miksi syyttäjälaitos ei pidä häntä kanssarikollisena? Onko näytetty toteen ja kenellä on näyttövelvollisuus asiassa?
- Juhani Luhtasta ei rangaistu tästä rikoksesta. Tiedossani on (ennakkotapaus X), jossa samankaltaisesta rikoksesta on rangaistu. Miten tämä sopii yhteen perustuslain kanssa ja yleisten tasavertaisuusperiaatteiden kanssa?

16.5.2007
Oikeuskanslerinvirastosta tulee kirje vastauksena kanteluuni Leena Luhtasesta.

Perusteluina oikeuskansleri sanoo seuraavaa:
- Mahdollisen rikkeen on tehnyt Leena Luhtasen aviopuoliso, ei Leena Luhtanen (1. kappale)
- Asia ei kuulu oikeuskanslerille, koska kysymys ei ole virantoimitukseen liittyvästä toimesta (2. kappale)

Asian ydin on siinä, että Leena Luhtanen on mm. sanonut julkisuudessa, että:
- ”Alle tuhannen euron maksuista ei tarvitse maksaa työantajan sivukuluja tai veroja”.
- ”Käteisenä pöydän ali annettu raha oli palkkaa”.

Juhani Luhtanen on myöntänyt rikollisen teon: http://www.iltalehti.fi/uutiset/200703125846704_uu.shtml

Leena Luhtanen on myöntänyt miehensä tehneen kyseisen teon. Samalla hän toteaa omana mielipiteenään, että kyseinen teko onkin laillinen. Hän sanoo siten hyväksyvänsä miehensä laittoman teon.

Täytyy pohtia seuraavaa askelta asiassa. Seuraavia kysymyksiä tulee mieleen:
- Kun kerran Juhani Luhtanen on myöntänyt tehneensä rikollisen teon, miksi siitä ei seuraa mitään?
- Miksi kukaan ei puutu siihen, että Leena Luhtanen oikeusministerinä antaa väärää tietoa laista. Sellaista lakia ei ole, joka mahdollistaisi palkan maksamisen ilman sivukulujen tilittämistä valtiolle.
- Leena Luhtanen on omilla lausunnoillaan osoittanut hyväksyneensä miehensä teon ja pitävänsä sitä laillisena. Miksi tätä väärää väitettä ei korjata?
- Julkisuudessa olleessa tiedossa on tullut esiin, että tällainen pöydän ali maksaminen on vaalikampanjoiden rahoituksessa yleinen käytäntö. Miksi kukaan ei puuttunut tähän asiaan.
- Onko olemassa ennakkotapauksia, joissa olisi toimittu, kuten Juhani Luhtanen, mutta olisi saatu rangaistuksia? Jos näin on, niin miksi Juhani Luhtanen ja Leena Luhtanen avustavana osapuolena (tai ainakin toimen jälkikäteen hyväksyneenä) ovat jääneet rankaisematta.
- Kantelussani olen myös kysynyt, miksi oikeuslaitos (syyttäjä) tai verottaja ei ole ryhtynyt toimiin siksi, että ne eivät ole puuttuneet siihen, että veroja on selkeästi kierretty laittomasti. Tämän luulisi kuuluvan oikeuskanslerin valvontavaltaan.





Oikeuskanslerin roolista sanottua:
”Oikeuskansleri on eduskunnan oikeusasiamiehen ohella ylin laillisuuden valvoja Suomessa. Oikeuskansleri valvoo, että viranomaiset noudattavat voimassa olevaa oikeutta. Oikeuskansleri valvoo myös perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumista.”

Oikeusasiamiehen rooli omin sanoin:
”Eduskunnan oikeusasiamies valvoo laillisuutta viranomaisten toiminnassa. Viranomaisten lisäksi hänen valvontansa ulottuu muihinkin silloin, kun nämä hoitavat julkista tehtävää.”


15.5.2007
Nykyään puhutaan siitä, miten Itä-Helsinkiin saadaan paremmat liikenneyhteydet. Metroa ollaan rakentamassa. Siltoja ja tunneleita on harkittu.

Miksi kukaan ei ole keksinyt lauttaliikenteen aloittamista Herttoniemestä tai Laajasalosta Katajanokalle? Lautalla matka menisi viidessä minuutissa. Bussi-metro yhdistelmä vie varmaan puoli tuntia. Jos lautta veisi vain jalan kulkevia matkustajia, pienikin laiva saisi siirrettyä paljon ihmisiä. Nämä olisivat kaikki pois tukkimasta muita liikenneväyliä.

Vertailukohtaa voi hakea vaikka Thames joelta Lontoosta. Siellä on erittäin vilkas lauttaliikenne – pitkittäin ja poikittain.

Linkki: Metro Laajasaloon

14.5.2007
Suomi hävisi Kanadalle MM finaalissa 4-2. Kolmas erä oli loistavaa peliä. Suomalaiset kirivät 3-0 tappioasemasta 3-2 takaa-ajoon.

Pelin tuloksella ei ole suurempaa merkitystä, enää. Mielenkiintoista sen sijaan oli seurata valmentajan ja pelaajien käyttätymistä haastatteluissa. Kaikki olivat tietysti erittäin pettyneitä. Se on ymmärrettävää. Joukkueen kapteeni Peltonen oli melkein itku kurkussa ja sanoi, että pelaaminen ensimmäisessä ja toisessa erässä oli erittäin huonoa ja ”häviäminen tällä tavalla on häpeällistä”. Kokenut, moninkertainen NHL voittaja Jari Kurri purskahti itkuun televisiossa. Valmentaja Westerlund oli äärimmäisen vaisu haastattelussa. Hän oli suorastaan masentuneen oloinen.

Suomen jääkiekkojoukkue, minä haluan sanoa teille jotain. Te ette pelanneet huonosti. Itse asiassa te pelasitte hyvää peliä myös ensimmäisessä erässä. Te annoitte kaikkenne. Yhtään kiveä ei jäänyt kääntämättä voiton hankkimiseksi. Me emme voi odottaa teiltä enempää, älkää tekään vaatiko itseltänne enempää. Olkaa iloisia hopeamitalista, se on Euroopan kultamitali.

8.5.2007
Tarja Halonen on järjestänyt Presidenttifoorumi-nimisen tilaisuuden. Paikalla ovat olleet televisiot. Ihmettelin. Halonen oli ottanut hampaisiinsa median Irak/Viro asioiden uutisoinneissa. Hän oli suuttunut. Mutta, mistä hän suuttui? Ilmeisesti jokin median edustaja on sanonut jotain hänen mielestään väärää koskien eri ulkopolitiikan toimijoiden sanomisista. Pitäisi oikein tutkia, että mitä on tehty väärin. Tuo taitaa olla sitä Lipposen mainitsemaa kaunapolitiikkaa.

Televisiosta katsottuna Halosen tilaisuuteen kutsumat henkilöt vaikuttivat lähinnä vaivautuneilta. Miksi tilaisuus oli järjestetty? Sillä oli vain yksi tarkoitus: tuoda henkilö Tarja Halosta lisää valokeilaan.

Tarja, minä annan sinulle neuvon. Jos haluat saada julkisuutta positiivisessa mielessä, tee uusia avauksia. Esitä perusteltuja visioita tulevaisuudesta. Tuo esiin ongelmia siten, että annat vinkkejä myös niiden ratkaisuista. Jos sinulla on sanottavaa, sinua kuunnellaan.

Tarja, jos noudatat neuvoani, sinulla on vielä monta vuotta aikaa luoda itsestäsi valtiomies. Tällä hetkellä sinua katsoessa voi tulla mieleen jotain päinvastaista.

8.5.2007
Saan puhelun oikeuskanslerin virastosta. Sanovat, että kantelustani koskien tapaus Leena Luhtasta on annettu päätös. Kanslisti ei suostu kertomaan asiaa puhelimessa. Päätös tulee postissa. Veikkaan, että päätös on semmoinen, että asia ei koske oikeuskansleria. Muuten se ei olisi tullut niin nopeasti. Minulle sanottiin kantelun jättämisen jälkeenpäin, että parempi osoite olisi ollut eduskunnan oikeusasiamies. Ehkä se on seuraava osoite siis. Katsotaan, kun päätös saapuu.

1.5.2007
Uutisissa puhutaan paljon siitä, että perintövero poistettaisiin yritysveron osalta. Hallitus haluaa tämmöisen muutoksen tehdä. Jokin rahoitusalan professori kertoo, että on täysin mahdotonta erotella omaisuuseriä luokkiin sen mukaan, onko kyseessä yritysvarallisuutta tai jotain muuta. Jos vaikka perittävällä on henkilökohtaista omaisuutta, hän voi sijoittaa sitä yritykseen, jossa sitä käytetään. Tuollainen laki johtaisi kaikenlaisten verokonsulttien kultakaivokseksi. Reikiä on paljon, kaikkia ei vielä ole edes keksitty. Unohtaa ei sovi myöskään oikeudenmukaisuutta. Joku maksaa veroa, joku ei.

Tässä on käymässä samalla tavalla, kuin päästökaupan kanssa. Tarkoitus on hyvä, mutta ajattelematon lainsäädäntö pilaa asian. Tuollainen muutos on semmoinen, että sitä ei voi tehdä ”pistemäisenä”. Pitää katsoa kokonaisuus.

Jos laki säädetään, ennustan, että muutaman vuoden päästä pohditaan ankarasti, miten sitä voitaisiin muuttaa, että reiät posituvat.

Luulen, että ainoa tapa poistaa reiät, on tehdä yksi iso reikä: poistaa perintövero kokonaan.


30.4.2007
Erkki Tuomioja kirjoittaa hyvin Tallinnan tapahtumista.

”Tallinnassa on mellakoitu. Vain lehtien ja uutiskuvien varassa ei kannata vielä tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä tapahtumista. Yleinen tausta kuitenkin tiedetään. Rikollinen mellakointi neuvostosotilaiden muistopatsaan siirtämisen johdosta ei ole mitenkään puolustettavissa, mutta voi kysyä kuinka viisaita patsaan siirtohanke ja sen toteutus ovat olleet.

Useimmat Euroopan maat ovat käyneet läpi vaikeita ja syviä haavoja jättäneitä historianvaiheita. Ne ovat myös jättäneet ympäristöön monenlaisia, joko tarkoituksella tehtyjä tai muutoin syntyneitä muistomerkkejä, joihin edelleen voi liittyä ristiriitaisia tulkintoja. On täysin perusteltua että esim. Stalinille, Saddamille ym. diktaattoreille pystytetyt muistomerkit joutavat kaatumaan samalla kun totalitaarinen järjestelmäkin katoaa. Muunlaiset sotilaita tai sotien siviiliuhreja muistavat monumentit ovat jo toisenlaisia luonteeltaan, ja monasti on ollut viisasta jättää ne paikoilleen niihin liittyvien tapahtumien kiistanalaisuudesta huolimatta. Ne ovat ajan myötä muuntuneet valtioiden monikerroksisesta historiasta kertoviksi jäänteiksi, joihin aikalaisten ei enää tarvitse kohdistaa suurempia intohimoja.
Mellakoinnissa on varmasti kysymys paljosta muustakin kuin patsaasta. Se kertoo myös siitä, että Virossa vähemmistökansallisuuden integrointia ei ole pystytty toteuttamaan sellaisella tavalla ja sellaisessa tahdissa, että se olisi ennaltaehkäissyt tällaisia purkauksia. Tilannetta ei kuitenkaan paranneta nostamalla asiasta valtioidenvälistä kiistaa. Vaikka Viron politiikassa olisikin ollut puutteita ei tuomitseminen ole oikea reaktio, vaan rakentava pyrkimys ristiriitojen liennyttämiseen. Tätä odotetaan myös Venäjältä. ”

Jos minä olisin Ansip, tekisin seuraavaa.
· Antaisin lausunnon, jossa tuomitsen mellakoitsijat. Ei mellakointia voi hyväksyä missään tapauksessa.
· Samalla sanoisin, että ymmärrämme ja arvostamme sitä, että Neuvostoliitto aikanaan sai pysätettyä saksalaiset. Patsas symboloi sitä tekoa ja haluamme kunnioittaa tässä sodassa kuolleita sotilaita. Venäjällä on oikeus juhlistaa asiaa omalla tavallaan. Patsaan siirto ei tarkoita, ettemmekö ymmärtäisi sitä asiaa.
· Siirrämme patsaan uudelle paikalle ja varmistamme, että patsas ja haudat saavat arvoisensa kohtelun. Voitonpäiväjuhlissa 9.5 patsas ”paljastetaan uudelleen”, juhlallisuuksien kera. Osallistun juhlaan itsekin.

28.4.2007
Euroopan neuvoston puheenjohtaja arvostelee Viroa yhä yltyvässä patsaskiistassa.

Euroopan neuvoston puhemies arvosteli Viroa

TALLINNA. Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen puhemies, hollantilainen René van der Linden arvosteli perjantaina Viron päätöstä siirtää sotilaspatsas.
Puhemies sanoi ymmärtävänsä, että patsas on kiistanalainen, koska se symboloi kivuliaita hetkiä Viron ja Venäjän menneisyydestä.
"Juuri sen vuoksi tällä muistomerkillä muistettujen sotilaiden olisi pitänyt antaa levätä rauhassa eikä käyttää heitä poliittisena aseena", van der Linden sanoi.
STT–BNS

Hyvä, että tuokin mielipide tulee esiin. Korostetaan vielä sitä, että ymmärrän myös Viron mielipiteitä asiassa.

Luin jokin aika sitten Lennart Meren elämäkerran. Siitäkin kävi ilmi, miten suurta katkeruutta ja oikeastaan vihaa virolaiset tuntevat venäläisiä kohtaan. Joku sanoi joskus, että riidassa se viisaampi ottaa ensimmäisen askeleen. Virolaiset, ottakaa te se ensi askel. Antakaa tässä periksi, niin voitatte isommissa taisteluissa myöhemmin!

27.4.2007
Minulle tuli kirje verottajalta. Omistamaani yhtiötä velvoitettiin maksamaan 800 euroa sakkoa siitä, että olin jättänyt osinkoilmoituksen myöhässä.

Minusta tuo on kohtuutonta. Osinkotiedot ensinnäkin ovat verottajan tietokannoissa. Niiden mukaanhan esitäytetyt verolomakkeet täytetään. Verottajalta ei vahingossakaan mene yksikään osinko ohi. Olen pyrkinyt lähettänyt kaikki verottajan vaatimat lomakkeet ajallaan. Tällä kertaa asia kuitenkin viivästyi erehdyksen takia, sillä olin matkalla Intiassa kaksi viikkoa. Tästä minua rangaistiin 800 euron arvosta.

Minusta tuollainen on verottajalta kohtuutonta. Minulle tulee mieleen tapaus Leena Luhtanen. Hän teki teon, joka selkeästi täyttää veropetoksen tunnusmerkit. Hän jopa julkisesti tunnusti, että maksu oli tehty siten, että työnanatajamaksut oli tarkoituksellisesti jätetty tekemättä. Hänen selityksensä oli se, että niitä ei muka tarvitsisi tehdä, jos summa on pieni. Näin sanoi Suoimen valtion oikeusministeri.

Verottaja ei ruvennut Luhtasen tapauksessa mihinkään toimenpiteisiin. Minun tapauksessani myöhästyneestä osnkoilmoituksesta tuli 800 euron sakko. ;Luhtanen syyllistyi rikokseen, minä unohdin lähettää kirjeen ajoissa koskien tietoa, jonka verottajalla on muutenkin. Mielestäni asiat eivät ole kohdallaan. Siksi tein kantelun oikeuskanslerille Leena Luhtasen toiminnasta ja verottajan toiminnasta siinä.

Kirjoitan asiasta lyhyen yhteenvedon myös lehdistölle. Lähetän sen ensiksi vain Iltalehdelle, koska Iltalehti oli se, joka asian muistaakseni ensimmäiseksi uutisoi.

26.4.2007
Olisi tarvetta käyttää nettiradiota. Toiveeni on kuunnella netin kautta samoja radiokanavia, kuin kuuntelen radiosta.

Käy ilmi, että Suomessa (ilmeisesti) ainoa kanava, jota jaellaan netin kautta on Ylen radio peili. Joistain kanavista on muutamia ohjelmia ladattavissa netissä, mutta erittäin vähän.

Miksi YLE ei jakele radio-ohjelmiaan internetin kautta? Tekninen toteutus on erittäin helppo, mutta sitä ei tehdä? Tekijänoikeuskysymykset eivät ole ongelma, sillä ohjelman kuuntelu internetin kautta on aivan samanlaista, kuin radioaaltoja kuuntelemalla. Sekään ei voi olla ongelma, että mainokset pääsisi jotenkin ohittamaan, sillä YLE:n ohjelmisssa ei ole mainoksia.

Minä tiedän, mikä on syy. Se johtuu YLE:N rahoitusrakenteesta. Ei ole erityistä tarvetta palvella radion kuuntelijoita.

25.4.2007
Virossa on kova kiista patsaasta. Venäjä ei pidä siitä, että Viro haluaa siirtää erään patsaan toiseen paikkaan – hautausmaalle. Patsas on aikanaan pystytetty Neuvostoliiton toimesta fasismin vastaisessa sodassa kuolleiden venäläissotilaiden muistolle.

Kuuntelen kommentteja aiheesta ja ne ovat kummallisia. Miksi on niin kovin vaikea yrittää ymmärtää toisen osapuolen lähtökohdat. Miksi on niin vaikea virolaisten ymmärtää, että sitä tosiseikkaa, että Neuvostoliitto tosiaan torjui saksalaiset ja että he ovat ylpeitä siitä? Miksi ei voi kunnioittaa toista osapuolta edes vähän, vaikka olisikin eri mieltä? Tuntuu halventavalta siirtää tuommoinen muistomerkki nimenomaan hautausmaalle. Vaikuttaa tarkoitukselliselta toisen osapuolen provosoinnilta. Onhan Helsingissäkin vanhoja Neuvostoliiton patsaita eikä kenelläkään ole mitään suuria intohimoja niiden poistamiseksi. Eikö voisi ajatella, että nuo Olympiasataman ja Hakaniemen patsaat kuvaavat erästä aikaa historiassa? Hyvää tai huonoa, mutta sellaista se oli 70-luvulla.

Sama menee toisinkin päin. Venäjä voisi antaa Viron hoitaa asiansa itse. Luultavasti Venäjän kohkaamisella ei ollenkaan auteta Viron venäläisten asemaa, todennäköisesti päinvastoin.

24.4.2007
Jeltsin on kuollut. Tarja Halonen ja kaikki poliitikot ylistää miestä. Hän toteaa, että Jeltsin toi demokratian Venäjälle. Hassua. Aikaisemmin Jeltsiniä on lähinnä haukuttu juopoksi ja vehkeilijäksi. Hänhän oli myös Putinin nostamisen taustalla. Koko ajan hoetaan sitä, miten Venäjälle ei ole demokratiaa ja nyt yht’ äkkiä Jeltsin on se henkilö, ”joka toi demokratian venäjälle”. Voi näitä tekopyhyyden ja takinkääntämisen ihmisiä. Maailma on sairas.

24.4.2007
Olen selvitellyt ohjelmakehityksen työkalua. Tarvitsee tehdä yksinkertaista algoritmista softaa.

Päädyin käyttämään TurboC:tä. Se riittää projektiin hyvin, koska ensin riittää se, että homma pyörii Windowsissa.

Noi C# ja Microsoftin systeemit on kyllä aikamoisia paketteja. Gigatavun verran tosiaan tuli tavaraa (ilmaiseksi kääntäjät, kehitysympäristöt ym. ym.). Kovin kuitenkin vaikutti monimutkaiselta, kun ei saanut edes Hello worldiä toimimaan kohtuutyöllä.

TurboC ja Borland säväyttää edelleen. Se oli kyllä uskomaton suoritus saada tuommoinen paketti aikaa silloisena aikana. Peruspaketti mahtuu yhdelle disketille ja sisältää kaiken olennaisen: kääntäjä-linkkeri ym., kontekstin ymmärtävä editori, debuggeri. Ja, kaikki toi helppokäyttöisessä ja intuitiivisessa paketissa. Ja, nopeassa.

24.4.2007
Ohjelmistokehityksestä tulee mieleen erilaisia asioita, kun tutustun verkossa olevaan ohjelmistokehitystyökalujen historiaan. Löydän sieltä vanhan tutun: TurboC:n, joka oli suosittu 80-luvun lopussa.

http://dn.codegear.com/museum

Kyllä silloin 80-luvulla vielä osattiin tehdä softaa. Kun ei ollut Mipsejä, niin oli vähän pakko opetella. Sitten tuli OO hörhöily (vaikka ajatus oli tietysti kaunis), joka vei hommaa entistä huonompaan suuntaan. Mipsejä ja megoja tuli paljon, mutta ne käytettiin grafiikan pyörittämiseen. Ainakin Win-PC maailmassa.

Minä tein 80-luvulla objektiorientoitunutta softaa assemblerilla. 90-luvulla gurut rupesivat hörhöilemään siitä ja pilasivat koko jutun.

Sittemmin yrittivät palata takaisin (epäonnistuneesti) perusasioihin. Näköjään tuo C# on myös siitä esimerkki: kun C++ meni liian hankalaksi, piti tehdä yksinkertaisempi versio. Java oli yritys samaan suuntaan, liian monimutkaisuuden mukanaan tuomat ongelmat.

Mikähän siinäkin on, että Javakin osattiin pilata? Meinaan, alkuperäinen Javan idea oli hieno. Simppeli ympäristö, joka pyörisi missä vain. Nyt kuitenkin mulle selvisi, että minimissään Java VM vaatii jotain 20 MB muistoa. Ei mahdu kaaliin, että tuommoinen VM voisi vaatia 20 MB, kun koko Borlandin paketti (perussetti) mahtuu yhdelle flopalle. Itse koodasin kerran käyttöjärjestelmäytimen, joka mahtui sataan kiloon (en muuten ollut kovin tyytyväinen tulokseen, se vei liikaa tilaa).

Sanoisin peukalotuntumalla (tai nyrkkituntumalla :)), että softankehityksen tuottavuus puoliintuu kymmenen (tai viiden?) vuoden välein. Sanotaan tätä vaikka Penttosen ensimmäiseksi laiksi.

Toinen laki voi olla se, että saman asian tekemiseen tarvitaan tuplasti enemmän resursseja (muistia, CPU:ta) aina viiden vuoden välein.

Kolmas laki on, että saman asian tekemiseen tarvitaan tuplasti enemmän porukkaa aina viiden vuoden välein.

Lait 1. ja 2. ovat kompensoituneet CPU:n ja muistin määrällä. Kolmas laki on kompensoitunut sillä, että softatuotteiden markkinat on kasvaneet. Tulosta on tullut sen verran enemmän, että ylimääräinen läski on pystytty kustantamaan.

Mutta, nyt ollaan tilanteessa, että ei enää voida kompensoida huonoa SW disipliiniä pistämällä peliin enemmän CPU:ta, muistia ja henkilöitä. Eräs aikakausi tuli siis tiensä päähän, edessä on paluu vanhaan kunnon 80-lukuun! Se sopii, onhan kaljan hintakin nykyään sama absoluuttisessa rahassa. Tosin: Väyrynen ja Kanerva on hallituksessa :)

No niin, tulipa vuodatettua, mutta tässä purkautui nyt yli 10 vuoden turhautuminen tiettyihin SW maailman juttuihin.