Resonoivien kelojen paradoksi selvisi

Resonoivien kelojen paradoksi selvisi minulle tänään.

Periaatteet:
- Ei voi olla kyse sähkömagneettisesta aallosta, koska silloinhan hukataan energiaa.Huono hyötysuhde.
- Magneettikentän generointi ei kuluta energiaa. Jos laitan kelan tyhjään avaruuteen, voin laittaa siitä vaikka mitä virtoja, mutta magneettikenttä ei tee työtä (sähkömagneettinen aalto sen sijaan kuluttaisi energiaa).
- Primäärikelassa on iso virta (koska se on viritetty). Suuri virta tarkoittaa suurta magneettikenttää.
- Se osa magneettikentästä, joka kiertää toisen kelan kautta, saa aikaan isomman energiasiirron (koska vuo on isompi).
- Se osa magneettikentästä, joka ei mene kelan kautta ei tee työtä, joten energiaa ei kulu. Tästä johtuu hyvä hyötysuhde, vaikka keskinäisinduktanssi onkin pieni.

On sinänsä mielenkiintoista, miten joskus vanhat keksinnöt heräävät henkiin pitkien aikojen jälkeen. Tesla keksi langattoman energiansiirron sata vuotta sitten, mutta vasta nyt sitä aletaan käyttää.

Sama koskee sähköautoja. Sähköautot olivat vallitsevia sata vuotta sitten. Niitä oli Amerikan pikkukaupungit täynnä. Sitten tuli paremmat tiet, halpa öljy – ja Henry Ford.