Hyvinkää-Lohja tie, nollatoleranssi ja suomalainen kovuus

Ajan silloin tällöin Hyvinkää-Lohja tietä. Se on nopeusrajoitusviidakko. Suurin sallittu nopeus vaihtuu neljänkymmenen kilometrin matkalla varmasti 50 kertaa: 100km/h, sitten 80km/h, josta palataan takaisin 100km/h ja kierros alkaa alusta.

Tiellä on muutaman kilometrin välein nopeusvalvontatutkia. Usein tutkat on asetettu kohtaan, jossa nopeusrajoitus on juuri muuttunut.

On aikamoinen stressinaiheuttaja seurata nopeusmittaria jatkuvien muutosten alla. En ole saanut sakkoa tuolta tieltä, mutta epäilemättä sellainen pian tulee. En usko, että tämä virheettömyyden kauteni jatkuu kovin kauan. Lukemattomat kerrat olen tehnyt äkkijarrutuksia, kun olen yht’ äkkiä muistanut, että nopeusrajoitushan pieneni juuri ja nyt on kamera tulossa vastaan. Monesti olen myös tehnyt äkkijarrutuksia varmuuden vuoksi, sillä en ole muistanut aivan varmasti juuri sillä kohtaa olevaa rajoitusta. Olen vähentänyt nopeuden 60 km/h, vaikka rajoitus on ollut 100 km/h. Torvet ovat takanani soineet. Kerran ajoin tuon koko 40 kilometrin pätkän 60 km/h, vaikka suuren osan ajasta rajoitus on 100 km/h.

Joka kerta tien ajettuani olen elänyt pelossa, josko postista kilahtaa rangaistus.

Asiaa ei auta liikenneministeriön vaalima kova linja: nollatoleranssi.

Minä en pysty takaamaan, että pystyisin kovista yrityksistäni huolimatta ajamaan Hyvinkää-Lohja tien niin virheettömästi, että ei koskaan lipsahtaisi hetkeksi 80km/h (tai 100km/h), kun rajoitus sattuu olemaan on 60km/h (tai 80km/h). Tiedän jo nyt, että jossain vaiheessa ei niin kaukaisessa tulevaisuudessa minua tullaan rankaisemaan 1000 euron sakolla tästä rikkomuksesta. Ei auta, vaikka tarkoitukseni on noudattaa kaikkia mahdollisia sääntöjä. Virhe tulee jossain vaiheessa.

Miksi Suomi on niin kova maa?

Eikö tarkoitus ole ihmisten elämän suojeleminen tekemällä tiellä liikkuminen turvallisemmaksi? Minä en näe, miten tuollainen inhimillisistä virheistä rankaiseminen auttaa ihmisiä. Tahalliset ja piittaamattomuudesta aiheutuvat toimet ansaitsevat rangaistuksen, mutta tavallisen hyvää tarkoittavan ihmisen rankaiseminen kovalla kädellä ja ankarasti ei sovi minun ymmärrykseeni.

Suomi on kova maa. Kovuudessa on se huono puoli, että kovuuteen aina joku vastaa kovuudella. ”Laitetaan kova kovaa vastaan” on sanonta, jota kuulee usein. Me näemme tuloksia tuollaisesta kouluampujissa, perheidensä surmaajissa ja kidnappaajissa.

Joku myös taipuu kovuuden edessä ja tekee itsemurhan. Itse väitän, että suomalaisten korkeat itsemurhaluvut ovat seurausta kovasta ja piittaamattomasta suhtautumistavasta.

Itse olen oppinut elämään tuon kovuuden ja piittaamattomuuden kanssa. En vastaa kovaan kovalla, vaan sivuutan sen.

Mistä tämä suomalainen kovuus johtuu ja missä on empatia ja inhimillisyys? Missä on sydämen sivistys?