Irlannin kriisistä

Irlanti on minulle kuin toinen kotimaa. Siksi on ollut mielenkiintoista seurata viime aikojen uutisointia vihreän saaren talouskriisistä. Nykyaikaan kuuluu se, että lehdistä ei enää löydy selkeää asioiden taustojen kuvausta, vaan yhteydestään irrotettuja sekavia ja usein irrelevantteja lööppitason otsikoita. Siksi analyysit taustoista on tehtävä itse. Irlannin kriisin analyysi on melkoisen mielenkiintoinen.

Jotta Irlannin nykytilannetta voi ymmärtää, pitää tarkastelu aloittaa kauempaa. Kolmekymmentä vuotta sitten Irlanti oli köyhä ja maataloudella itsensä elättävä maa. Sen nuori kansa ei voinut kovin hyvin ja jokainen kynnelle kykenevä lähti heti joko Englantiin tai Yhdysvaltoihin. Näissä maissa on enemmän Irlannista tulleita, kuin saarella asuu ihmisiä nykyään. Usein 1980 luvulla siellä kuuli sanottavan, että ”viimeinen lähtijä sammuttaa valot”.

Irlannin valtaapitävät olivat kaukaa viisaita. He käärivät hihansa ja alkoivat laittaa taloutta kuntoon määrätietoisella otteella ja strategialla jo 1980 luvulta alkaen. Johtajilla oli tähän kehitykseen kaksi instrumenttia. Ensinnäkin Euroopan Unionista piti saada pumpattua mahdollisimman paljon tukea ja rahoitusta. Se onnistui erinomaisesti. Surkeassa tilassa ollut maan infrastruktuuri laitettiin kuntoon EU:n (Saksan) rahoilla.

Toiseksi, maahan alettiin houkutella ulkomaisia yrityksiä tarjoamalla vero- ja muita etuja etabloituneille yrityksille. Tämäkin onnistui hienosti. Erityisesti amerikkalaiset yritykset rupesivat perustamaan Euroopan toimintojaan Irlantiin. Tarjolla oli avustuksia ja verovapaita alueita. Lisäetuna oli halpa englanninkielinen työvoima, joka oli erityisen hyvä asia amerikkalaisille. Tämäkin toimi hyvin. Parissakymmenessä vuodessa maahan oli saatu aikaan merkittävää teollista toimintaa. Intel, Dell, IBM, DEC ja kymmenet muut suuryritykset olivat perustaneet toimintansa saarelle. Sadat tuhannet irlantilaiset saivat töitä teknologiateollisuudesta kotimaassaan, eikä heidän enää tarvinnut lähteä Bostoniin, Kaliforniaan tai Lontooseen työnhakuun.

Näillä toimenpiteillä oli kauaskantoiset seuraukset. Nopeasti maahan alkoi kerääntyä teknologiateollisuuden osaamista, infrastruktuuri oli teollisen toiminnan edellyttämässä kunnossa ja talouteen alkoi kerääntyä pääomia. Näin 1980-1990 luvulla Irlanti teollistui – ja keskiluokkaistui.

Irlannin talouden pohja oli 1990 luvun lopussa vankalla alustalla. Samalla oli luotu edellytykset kuplalle.

Koko 2000 luku oli ennenäkemättömän kasvun aikaa. Sitä symboloi parhaiten Dublinin O’Connel streetille ilmestynyt rakennelma, joka on maailman korkein patsas. Samaan aikaan oli menossa massiivinen asuntojen hintojen nousu. Asuntojen hinnat nuolivat taivaita samaan tapaan, kuin tämä torni. Se ei tarkoittanut pelkästään asuntojen kysynnän ja tarjonnan epätasapainoa. Se tarkoitti myös sitä, että 1990 terveellä pohjalla ollut teollisuusrakenne alkoi rapautua. Yhä enemmän resursseja ja työvoimaa alkoi suuntautua tuottavasta teknologiateollisuudesta rakentamissektoriin. Ilmeisesti noin 30% työvoimasta oli pahimpina vuosina rakentamassa asuntoja irlantilaisille. Tähän pitää lisätä päälle suuri määrä puolalaisia ja muita itä-Euroopan vierastyöläisiä.



Irlannin kriisi odotti laukaisijaansa ja sellainen tuli vuonna 2008, kun Yhdysvaltojen subprime lainakriisi laukesi maailman silmille. Tästä alkanut tapahtumien ketju on se syy, miksi Irlannille ollaan nyt luovuttamassa muiden maiden kansallisvarallisuutta arvosta, joka vastaa 60% Irlannin kansantuotteesta.
Jo vuonna 2008 Irlannin tilanteen kamaluus oli kaikkien tiedossa. Irlannin asuntoluottoja myöntävien pankkien taseissa oli massiivinen luottoriski. Samaan aikaan ne olivat lyhytaikaisen Interbank rahoituksen varassa. Ei tarvitse olla ekonomisti ymmärtääkseen tuon tilanteen herkkyyden. Kun tase koostuu pitkistä, usein 30 vuotisista saatavista, ja lyhyistä muutaman kuukauden juoksuajan veloista, ollaan lainoittajien armoilla.

Irlannin johto ymmärsi tilanteen herkkyyden jo silloin. Elettiin lainatulla ajalla. Päätettiin turvata pankkien lainakelpoisuus myöntämällä rajaton takaus kaikille pankkitalletuksille. Jos tämä olisi koskenut pelkästään yksityishenkilöitä, olisi se ollut jossain määrin ymmärrettävää. Niin ei kuitenkaan ollut, vaan Irlannin valtio kirjoitti pankeille avoimen shekin, koskien kaikkea niiden varainhankintaa.
Pankit ja niiden lainapapereihin sijoittaneet instituutiot kiittivät. He jatkoivat sijoitustensa kasvattamista Irlannissa johtuen Irlannin avokätisestä rajattomasta takauksesta. Tämä pahensi tilannetta, joka ennestään oli karmiva.

Kaikki tiesivät, että Irlannilla ei ole minkäänlaista katetta allekirjoittaa sellaista shekkiä. Tällä shekillä oli aikaraja, se oli voimassa kaksi vuotta – vuoden 2010 syksyyn saakka.

Korttitalo alkoi romahtaa siinä vaiheessa, kun Irlannin pankkeihin sijoittaneille alkoi selvitä se, että Irlanti ei itse pysty takaamaan omaa shekkiänsä – ja, että se on menossa vanhaksi. Tämä tarkoitti sitä, että Irlannin pankkeihin sijoittaneiden instituutioiden piti hinnoitella velkapaperit todellisen arvon mukaan, huomioiden suuren riskin. Ensin korot nousivat, sitten lainahanat alkoivat mennä kiinni.

Tässä vaiheessa alkoi Irlannin johdolla olla jo löysät housuissa. He kuitenkin pelasivat pelin loppuun asti valitsemallaan linjalla. Irlannilla on pitkä historia siitä, miten EU instituutioista otetaan kaikki mahdollinen irti. Lenihan aivan varmasti tiesi, että ilman tukea ei tulla selviämään. Siitä huolimatta hän pitkitti prosessia kuukausia vain siksi, että tarvittavat toimenpiteet ehdittiin tehdä ennen sitä. Hän allekirjoitti uuden rajoittamattoman takausvastuun, joka on voimassa vuoden 2011 loppuun saakka. Se oli Irlantilaisten kannalta hyvä peliliike. Lenihan tiesi, että Katainen ja hänen kaltaisensa tulevat kuittaamaan shekin. Eilen uutisissa kuultiin, että näitä innokkaita kuittaajia löytyy.

On vaikea löytää sanoja sille hulluudelle ja typeryydelle, jonka näen tässä. Jyrki Katainen valittiin vuonna 2008 Euroopan parhaaksi pääministeriksi. Tämä Savon lahja Euroopalle ajoi keväällä 2010 pontevasti pankeille stressitestejä, joka sinänsä oli järkevää. Nämä stressitestit valmistuivat heinäkuussa 2010. Heinäkuussa 2010 stressitestit oli tehty ja Irlannin pankit selvisivät puhtain paperein. Silloin Katainen kommentoi olevansa tyytyväinen niihin.

http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=34937:jyrki-katainen-tyytyvaeinen-stressitesteihin&catid=1:politiikka&Itemid=3

Neljä kuukautta myöhemmin Irlannin pankkien huono tilanne on ”yht’ äkkiä” paljastunut. Nyt sitten ollaankin sitä mieltä, että stressitestit ovat epäonnistuneet.

http://m.hs.fi/inf/infomo?site=hstxt&view=news_talous_child&feed:a=hs.fi&feed:c=news&feed:i=1135261784339

Minä luulen, että stressitestien heikkous ei ole paljastunut yht’ äkkiä. Irlannin pankkien heikko tila ei myöskään ole tullut yllätyksenä. Ei ole mitään syytä olettaa, etteikö tieto olisi ollut käytettävissä jo vuosi sitten. Luulen myös, että Portugalin ja Espanjan pankkien heikko tilanne on myös erittäin hyvin tiedossa. Niistä tullaan kuulemaan lähikuukausien aikana.

Pahinta tässä tilanteessa on se, että ongelmaa ei pystytä ratkaisemaan kokonaisvaltaisesti. Ajaudutaan vaikeasta tilanteesta toiseen ilman kokonaissuunnitelmaa. Se on yleensä se kaikkein huonoin tapa käsitellä kriisitilanteita.

Tässä voisi ottaa oppia Yhdysvalloista ja siellä harrastetusta kriisinhallinnasta. Ajatellaan vaikka General Motorsia ja amerikan autoteollisuutta. Pari vuotta sitten oltiin murheen alhossa. Pahimmassa mahdollisessa. Bush oli virkakautensa lopussa laittanut hyvää rahaa pahan rahan päälle pelastaakseen yritystä. Se ei kuitenkaan onnistunut, sillä GM lähinnä vain otti rahat vastaan, ja pisti ne menemään negatiiviseen kassavirtaansa.

Obama sai kauttansa aloittaessaan tämän kriisin hartioilleen. Hän lopetti katteettoman rahan jakamisen ja pakotti yhtiön muuttamaan toimintaansa. Seurasi konkurssi, jossa General Motorsin omaisuus myytiin perustetulle uudelle yritykselle. Osakkeenomistajat menettivät rahansa. Obama lupasi rahoitusta tälle uudelle perustetulle yritykselle, joka jatkoi vanhan GM:n liiketoimintaa, tosin raskaasti sitä karsien.

Tuosta uudelleenorganisoinnista on nyt kulunut puolitoista vuotta. Sinä aikana uusi GM on karsinut heikosti tuottavat tuotteet pois, saattanut markkinoille uusia paremmin tähän aikaan sopivia autoja. Kannattavuus on parantunut. Kaiken huipennukseksi yhtiö meni juuri pörssiin ja osakkeita ostettiin innokkaasti. Obaman puolitoista vuotta sitten antama rahoitus uudelle yhtiölle tulee nyt maksettua takaisin.

Otettakoon tämä GM Kriisin hoito tässä esimerkiksi hyvästä asioiden hoitamisesta. Obama oli kirurgi, joka leikkasi pahalaatuisen kasvaimen ja pakotti potilaan ottamaan tarvittavat sädehoidot ja lääkkeet. Lopputuloksena oli potilaan hengen säästäminen ja hyviä elämän vuosia.

Perimmäinen ongelma Euroopassa on, että tällaisia lääkäreitä ei ole. Syöpäpotilas ei parane, vaikka sille syöttäisi kuinka paljon Buranaa.

Ps.: Irlannille kaavailtu pankkituki on 18 000 euroa per asukas, imeväiset ja muut lapset mukaanlukien.