Minulla oli tiettyjä etukäteisajatuksia Turkista ennen matkaani. Luulin, että se on alikehittynyt maa, jossa on paljon köyhyyttä ja kurjuutta. Olin väärässä. Turkissa on 75 miljoonaa ihmistä ja sen kansa on nuori – päinvastoin, kuin monien europpalaiten maiden väestöt. Luulen saaneeni hyvän otoksen Turkin tilanteessa, koska vierailin lähes kaikilla tärkeimmillä alueilla matkani aikana.
Turkin GDP on eurooppalaisessa vertailussa matala, 10000 dollaria. Mutta, pitää ottaa huomioon kokonaisuus: palkkatason, verotus ja hinnat. Tällaisella ostovoimakorjauksella pääsin omissa laskelmissani siihen, että keskimääräisellä Mr. Muratilla on asiat hyvin,.
Eräässä tapaamisessa keskustelimme turkkilaisen insinöörin palkkatasosta. Kaikki asiat huomioiden turkkilaisen insinöörin elintaso on parempi, kuin samalla koulutustasolla varustetun suomalaisen. Tämä vertailu on tietysti jossain määrin epäasiallinen, sillä suomalainen insinöörityö on halvinta maailmassa. Suomi on laadukkaan insinöörityön Kiina.
Matkan aikana pohdin Ottomaanien valtakuntaa. Se kiehtoo minua, sillä on juurikaan ole siihen perehtynyt. Vaikka Ottomaanien valtakunta on yksi suurimpia, merkittävimpiä ja pisimpiä ihmiskunnan historiassa ei eurooppalainen historiakirjoitus sitä paljoa noteeraa. Ei ainakaan sillä painotuksella, jonka se ansaitsisi.
Turkkilaiset itse suhtautuvat Ottomaanien aikaan hyvin kiihkottomasti. Heidän historiakirjoituksissa Ottomaanit olivat humaanimpia hallitsijoita, kuin vaikka roomalaiset. He esimerkiksi antoivat paikallisten kulttuurien kehittyä omillaan eivätkä pakottaneet valloitetun alueen väestöä puhumaan omaa kieltään. Todisteet puhuvat minusta sen puolesta, että Ottomaanit eivät olleet aivan niin pahoja, kuin puhutaan.
Nykyisen tietoni perusteella väitän, että Ottomaanien valtakunta voisi olla vieläkin olemassa, jos he olisivat olleet aggressiivisempia. Mikäli he olisivat alistaneet valloitettujen alueiden kansat, olisi ollut helpompi pitää iso valtakunta kasassa.
Ottomaanien kieli oli muuten arabia, tosin omalla vahvalla aksentillaan. Oli hämmästyttävää havaita, että turkin kielen levinneisyys on vasta viimeisen sadan vuoden perua. Vasta Ataturkin mullistusten jälkeen turkin kieli vähitellen laajeni koko maahan.
Suomalaisen on erittäin helppo toimia Turkissa. Tämä johtuu siitä, että jokainen turkkilainen tuntee sympaattisuutta suomalaisia kohtaan. Turkkilaiset kokevat olevansa osa samaa alkukansaa suomalaisten kanssa. Eräs historiallinen hypoteesi sanoo, että Uralin Altailta lähti kauan sitten yksi kansa, joka jakautui kolmeen osaa. Pohjoinen osa meni Suomen alueelle. Keskiosa meni Unkariin ja loput menivät Mustan meren eteläiselle alueelle.
Turkkilaiset olivat niin vakuuttuneita tuosta teoriasta, että aloin itsekin uskoa siihen. Turkin kielen kielioppi ja jotkin intonaatiot ovat hyvin samanlaisia suomen kielen kanssa. Turkissa ei esimerkiksi ole prepositioita, vaan sanat taipuvat samaan tyyliin, kuin suomessa.
Eräässä tilaisuudessa yksi turkkilainen kertoi vitsin: Turkkilaiset ja suomalaiset lähtivät vaeltamaan Uralilta. Matkalla tuli vastaan kyltti, jossa luki ”Eurooppa”. Suomalaiset olivat lukutaitoisia ja lähtivät siihen suuntaan. Turkkilaiset sen sijaan eivät osanneet lukea ja jäivät niille sijoilleen ja ovat siellä vieläkin. Tämän vitsin jälkeen huoneellinen (noin 10) turkkilaisia hörähti nauramaan. Minä en uskaltanut nauraa.
Ankarassa minut vietiin erääseen ravintolaan, joka on korkealla kukkulalla ja josta näkyi koko kaupunki. Isäntäni veivät minut siellä muutaman seinällä roikkuvan ison valokuvan eteen. He kysyivät, havaitsenko niissä jotain tuttua. Ei kestänyt kautaa havaita, että Kekkonenhan se siellä. Hän oli käynyt Turkissa 1972 virallisella vierailulla ja porukka oli illastanut samassa ravintolassa.
Illallisella nautittujen rakien jälkeen jäin pohtimaan, mitä asioita Kekkonen mahtoi aikanaan ajaa Turkin matkallaan. Senaikainen maailma oli niin erilainen, että on vaikea uskoa siitä olevan vain 40 vuotta. Kylmä sota näytti silloin pahimmat puolensa ja Neuvostoliitto oli voimansa tunnossa. Karttaa katsottuani ymmärsin, että Turkki oli erittäin strateginen paikka siihen aikaan. Musta meri, Sevastopol, Lähi-Itä, öljy, Israelin ja palestiinan sodat, ohjukset, kobolttipommit, Apollo lennot, öljykriisi. Näistä kaikista Kekkonen varmaan turkkilaisten kanssa keskusteli.
Turkkilainen liike-elämän kulttuuri vaikuttaa miellyttävältä. Tapaamiset ovat rauhallisia. Ensin juodaan teetä ja jutustellaan kaikista maailman asioista esimerkiksi puoli tuntia. Sen jälkeen seuraa virallinen osuus ja keskustelut. Lopussa suorittava porras lähtee pois ja jäädään johdon kanssa juomaan teetä. Tämä lopussa tapahtuva teen juonti saattaa joskus kestää esimerkiksi kaksi tuntia.
Sanomattakin on selvää, että tämä liike-elämän tapa poikkeaa olennaisesti eurooppalaisesta (ei kuitenkaan aasialaisesta). Monissa euroopan maissa, joista Puola on äärimmäisin esimerkki, mennään aika suoraan asiaan ja, kun asia on hoidettu, lähdetään pois. Minusta tämä teen juonti toteuttaa tärkeän funktion. Kaikki liiketoiminta perimmältään perustuu luottamukseen. Ja, teenjuonti on tapa saada selvyys vastapuolen ominaisuuksista – erityisesti siitä, voiko heidän kanssaan muodostaa pitkäntähtäimen yhteistyösuhdetta. Tärkeää.
Turkki on aina sijainnut strategisesti erittäin tärkeällä alueella. Pohjoisessa on Venäjä, etelässä lähi-idän melskeet ja idässä Iran/Irak ruutitynnyri. Nostan hattua Turkille, sillä he ovat tässä vaikeassa ympäristössä osanneet tasapainoilla erinomaisesti. Heillä ei ole isoja konflikteja mihinkään suuntaan. Kurdit vahvistavat tämänä säännön ja Kypros on sen tason asia, että siitä ei isommin kannata noteerata. Turkkilaiset ovat ystäviä amerikkalaisten kanssa. He tekevät kauppaa täysillä Irakiin, Iraniin ja Lähi-itään. Venäjän kanssa ei tule riitaa edes siitä, että South-Stream putki vedetään heidän kauttaan heikentäen Venäjän strategista positiointia merkittävästi. Hyvä suoritus. Hieman samantasoinen suoritus, kuin Suomen tasapainoilu lännen ja idän välissä kylmän sodan vuosina.
Eräässä yhteydessä tulee esiin kysymys armenialaisista – tai kansanmurhaksi kutsutusta tapahtunmasta.. En ottanut tietenkään sitä itse esiin, mutta eräällä henkilöllä oli tarve kertoa Turkin puoli tarinasta. Itsenäisyyssotien melskeissä kuulemma suuri osa armenialaisista liittyi brittien puolelle ja alkoi sotia Turkkia vastaan. Kuulemma näitä brittiarmeijan sotilaita sitten kaatui, kuin heinää, kun jäivät alakynteen. Tässä asiassa taitaa olla niin kuin yleensäkin aina: niinsanottua totuutta ei ole. On vain osapuolten välisiä tulkintoja tapahtuneista.
Olin tietysti kiinnostunut kuulemaan turkkilaisten omia ajatuksia liittymisestä EU:hun. Ahtisaaren aikanaan tekemälle raportille annetaan Turkissa suuri arvo. Ahtisaaren kanta oli, että Turkki pitäisi ottaa jäseneksi. Perustelu oli: nykyisellään EU on kristittyjen klubi. Ottamalla Turkki jäseneksi saadaan mukaan yksi muslimivaltio, jolloin kanssakäyminen ulkomaailman kanssa helpottuu.
Minusta Ahtisaaren perustelu on mahdollisimman huono. Turkin liittyminen on vaikutuksiltaan suuri ja monitahoinen kysymys. Ahtisaari ottaa päätöksenteon kriteeriksi vain yhden näkökohdan. Vaikka olenkin samaa mieltä tuosta Ahtisaaren väitteestä, on banaalia trivialisoida asia sillä tavalla. Ahtisaari osoitti vastaavaa näköalattomuutta Suomen Natoon liittymisessä. Hänestä Suomen pitäisi liittyä Natoon, koska kaikki muutkin Suomen viiteryhmän maat siellä jo ovat. Se oli yhtä lailla banaali argumentti.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että Turkki ei liity EU:hun. Heidän mielestään EU on pettänyt lupauksiaan ja asettaa kohtuuttomia uusia ehtoja. Siksi Turkki itse ei taida enää edes haluta jäsenyyttä. EU:n jäsenmaat ilmeisesti eivät halua suurta Turkkia mukaan. Koska Turkin populaatio on 75 miljoonaa, tulisi siitä toiseksi suurin ryhmä parlamenttiin. Sitä eivät isot jäsenmaat halua.
Hämmästyin Istanbulin kokoa. Se on selvästi suurempi, kuin yksikään eurooppalainen suurkaupunki. Liikenne on sen mukaista. Istanbulissa ei oikeastaan voi liikkua mihinkään ilman, että varaa aikaa kaksi tuntia siirtymiseen. Pahinta on Bosporin salmen ylittäminen. Silloille on kilometrien pituinen jono kaikkina vuorokauden aikoina. Kerran oli jonottamassa pääsyä Aasian puolelta eurooppalaiselle puolelle puolilta öin. Silloinkin odotusaika oli lähes tunti.
Jokainen Istanbulin taksikuski kuvittelee ajavansa rallia. Se on aina yhtä pelottavaa, sillä useimmissa takseissa ei ole turvavöitä.
Istanbul on merkillinen kaupunki sen historiallisten kerrostumien takia. Ensin oli Itä-rooma, Konstantinopoli ja ortodoksisen uskonnon syntysija. Konstantinopoli oli se komponentti, joka piti länsimaisen sivistyksen liekin voimassa alkuperäisen Rooman tuhon jälkeen. Konstantinopolin suuruus näkyy erilaisina merkkeinä Istanbulissa. Eniten olen kuitenkin hämmästynyt sitä, miten täydellisesti ortodoksinen uskonto on kadonnut alueelta. Kaikilla ympäröivillä alueilla uskonto on säilynyt, mutta syntysijoilta se on kadonnut.
Itä-Turkissa on erilaista. Siellä kaupunkien keskustan monumentit ovat usein peräisin seltsukkien ajalta. On ilmeisesti niin, että seltsukit ja sittemmin ottomaanit valloittivat alueita vähitellen Itä Turkista käsin ja vasta viimeiseksi ottivat Istanbulin haltuunsa.
Minusta Turkille leimaa antava piirre on se, että maa ei koskaan ole ollut vieraiden valtojen hallinnassa. Ei ainakaan 2000 vuoteen. Se näkyy turkkilaisissa ihmisissä tietynlaisena itsevarmuutena - positiivisessa mielessä. Tätä voi verrata moneen eurooppalaiseen maahan, vaikka Suomeen, jossa itsenäisyys on vasta tuore asia. Suomessa on totuttu katsomaan ulkopuolella olevaan auktoriteettiin. Suomalaiset ovat myös kovin kiinnostuneita, mitä ulkomaailma suomalaisista ajattelee. Turkkilaisia sellainen ei voisi vähempää kiinnostaa.
Eräässä keskisen Turkin kaupungissa (Kayseri) tulee tilaisuus vierailla kaupunginmuseossa. Siellä on näyttely koskien Ottomaanien valtakunnan kuuluisinta arkkitehtiä. Erikoinen tarina. Sinan oli Ottomaanien armeijassa ja valloitteli paljon eurooppalaisia kaupunkeja. Hän ilmeisesti johti veristä Belgradin piiritystä ja valloitusta. Viidenkymmenen vuoden iässä hän omistautui arkkitehtuurille ja suunnitteli varmasti ainakin sata rakennusta. Moskeijoita, hallintorakennuksia, taloja syntyi liukuhihnalta. Se, mikä tässä on merkittävää on se, että Sinan teki tämän uuden uransa täytettyään 50 vuotta. Ja, tätä uutta uraa jatkui hänen kuolemaansa saakka – 100 vuoden ikään asti. Tähän sisältyy minusta syvällinen opetus meille nykyajan länsimaisille ihmisille.
Uskon, että tulevat vuosikymmenet tulevat muuttamaan Euroopan tasapainoa toiseen suuntaan. Vanha Eurooppa tulee menettämään merkitystään ja uudet nousevat valtiot, kuten Turkki, tulevat olemaan paljon tärkeämmässä roolissa. Turkki tulee epäilemättä hyödyntämään vahvuutensa: kasvava ja nuori populaatio, yritteliäs ja ahkera kansa ja yhtenäinen kulttuuri. Kiinan, Intian ja Brasilian ohella Turkki tulee olemaan voittajien joukossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti