perjantai 30. marraskuuta 2007

Sattuma

Sanotaan, että elämä on sattumaa. Monet maailman tapahtumat ovat jäkikäteen katsottuna erittäin epätodennäköisiä. Esimerkki päivän lehdestä: ensin syttyi ensimmäinen maailmansota, joka romahdutti Venäjän. Tämän seurauksena saksalaiset auttoivat suomen valkoisia voittoon. Saksalaista kuningasta huudatetaan. Ilman Saksan sen jälkeen tapahtunutta romahtamista Suomesta olisi tullut Saksalle alisteinen vasallivaltio. Näin ainakin Hentilä väittää Hesarissa.

On monen sattuman summa, että Suomi on semmoinen, kuin se nyt on.

Mutta, mitä tuo sattuma on? Teoriani on, että kaikki maailman tilat ovat seurausta äärimmäisen suuresta sattumasta. Maailmankaikkeus on puu:


tila -+--->vaihtoehto1 ---> tila2
!
+--->vaihtoehto2---> tila2

.
.
.

+--->vaihtoehtoN---> tilaN


Yksittäistä asiaa tarkasteltaessa on suuri määrä vaihtoehtoja, miten tilanteet voivat edetä. Kullakin vaihtoehdolla on pieni todennäköisyys. Siten mikä tahansa lopputila on äärimmäisen epätodennäköinen, mutta silti päädymme johonkin niistä. Aina.

Ei siis ole ihmettelemistä siinä, että olemme epätodennäisessä tilassa.

Tämä on sattumaa koskevan blogiartikkelisarjan ensimmäinen osa. Seuraava osa käsittelee teoriaa siitä, miten tapahtuma-avaruuspuun haarat kuitenkin konvergoituvat muutamaan harvaan oksaan. Kakkosartikkelissa siis tullaan näkemään, miten näennäinen ristiriita epätodennäköisten maailman tilojen suhteen ratkaistaan.

torstai 22. marraskuuta 2007

Elisa

Elisalla on tulossa ylimääräinen yhtiökokous. Islantilainen sijoittaja Thor Björgólfsson vaatii, että kotimaiset toiminnot eristetään omaan yhtiöönsä ja kasvualeet omaansa. Kasvu on ulkomailla.

Thorin veto on hyvä ja hänellä on siihen hyvät edellytykset, sillä hän on suurin omistaja.

On selvää, että Elisan on syytä kehittää uusia kasvualueita. Pelkästään Suomen markkinoiden kehittäminen "cash cow" periaatteella ei vie mihinkään. Se mahdollistaa osinkojen maksun nyt ja näköpiirissä olevassa tulavaisuudessa. Mutta pidemmällä tähtäimellä Elisan on löydettävä jotain kasvualoja.

Mielenkiinnolla jään seuraamaan tilannetta. Björgólffsson usein saa asiat tapahtumaan. Hän rakensi ensimmäisen menestystrinansa perustamalla olutpanimon Venäjälle 1990 alkuvuosina. Ne vuodet olivat Venäjällä hullua aikaa ja ulkoimaisia tehtaanomistajia teloitettiin kaduille lähes päivittäin. Jos pärjää siinä ympäristössä, pärjää luultavasti missä vain. Elisa lienee haasteena siitä pienemmästä päästä.

keskiviikko 21. marraskuuta 2007

Vanhanen

Hoitajista on tullut aika tehdä yhteenveto. Nyt on kaikki tieto läjässä.

Matti Vanhasesta tuli kertaheitolla sankarini. Se oli aikamoinen hyppy epäuskottavuudesta nynnystä todelliseksi politiikan tekijäksi.

Matti sanoi sen, mikä piti sanoa. Tehyn toiminta oli halpamaista kiristämistä, johon ei missään tapauksessa saanut alistua. Oppositio käyttäytyi vastuuttomasti. Vanhanen myös yllätti sulkemalla oven hallitusyhteistyölle nykyisenkaltaiselle SDP:lle. Ennen puheiden perumista ei SDP kuulemma kelpaa enää samaan hallitukseen. Seuraavaan hallitusohjelmaan Vanhanen haluaa kirjata lausunnon, jonka mukaan Tehyn toimien tapainen käyttäytyminen tulee estää tarvittaessa lainmuutoksille.

Loistavaa toimintaa Matti !

Matti Vanhanen: jatka samaan malliin. Jos jatkat valitsemallasi linjalla, teet palveluksen Suomelle. Sinä toimit, kuten vastuullisen johtajan kuuluu. Se ei ollut helppoa, sillä niskassasi oli iso kasa populisteja ja media.

Jaana Laitinen-Pesola kertoi nukkuvansa huonosti yönsä silloin, kun hänen kiristyskampanjansa oli vielä menossa. Mikä mahtaa olla hänen yöuniensa laatu tällä hetkellä, kun pääministerin taholta isketaan isolla kirveellä? Vanhanen syyttää Laitinen-Pesolaa suoraan jäsenistönsä altistamista kuolemantuottamussyytteille. Syytökset ovat niin rankkoja, että sellaista tekstiä ei ole Suomessa ennen kuultu.

Hämmästyttävintä koko tapahtumasarjassa on se, että Tehy ei itse asiassa koko kampanjallaan saanut mitään etuja jäsenistölleen.

sunnuntai 18. marraskuuta 2007

Hoitajat, lopetus

Hoitajalakko siis päättyy.

Eräs opetus tästä on se, että Tehyn noudattama taktiikka osoittautui toimivaksi. Se oli aika ruma, sillä ihmisten hengellä kiristäminen on melkein pahinta, mitä voi tehdä. Mutta, Tehy pääsi pälkähästä (they got away with it, kuten englantilainen sanoisi).

Mikä oli siis tämän menestyksellisen taktiikan avain? Tulevaisuuden lakkokenraaleille tiedoksi resepti:
- Rakenna sopiva mediakuva työntekijäryhmästä, joka on kärsinyt. Helpointa tämä on naisvaltaisilla aloilla, sillä vetoaminen tasa-arvoon ja vetoaa aina varsinkin demareihin ja vasemmistoliittoon.
- Sitouta poliitikot asiaan, mielellään ennen vaaleja. Silloin on helpointa saada höveleitä lupauksia.
- Naulaa poliitikkojen lupaukset kiinni johonkin tiettyyn rahasummaan. Luo vaikutelma, että olisi luvattu jokin tietty rahasumma (500 euroa) tai prosentti.
- Etsi kaikkein kriittisimmät alueet ja aloita irtisanomiskampanja niissä kohteissa, joissa saa eniten aikaan vahinkoa. Pidä kiinni irtisanomisaikataulusta ja lisää painetta ennen loppua.
- Pidä huolta siitä, että oppositiopoliitikot ovat juonessa mukana. Heillä on tärkeä rooli suunnitelman toteuttamisessa. Intressinne ovat yhteiset. Oppositiolla on aina tarve kerätä irtopisteitä ja sinä tarvitset heidän lausuntojaan.

Edellämainittujen ohjeiden noudattaminen ei ole helppoa, myönnetään. Tehyn esimerkki osoittaa, että resepti on toimiva.

perjantai 16. marraskuuta 2007

Hoitajat #N

Hoitajien tilanteesta hieman päivitystä.

Tätä ei saisi sanoa ääneen, mutta minun mielestäni hoitajat harrastavat kiristystä. Heidän toimenpiteensä kohdistuvat nimenomaan kaikkein kriittisimpiin kohteisiin: paikkoihin, joissa ihmishenki on aidosti vaarassa, mikäli hoitoa ei saa.

Hoitajat toteavat, että rahalla tästä selviää. Laitetaan siis ihmishenget panokseksi ja luvataan tulla takaisin, mikäli pyydetyt rahat tulevat pöytään. Jos tuo ei ole kiristystä, niin mikä sitten on?

Vastapuoli on vaikeassa tilanteessa. Mitä kiristyksen edessä pitäisi tehdä? Demarijohtoinen oppositio esittää, että rahat pöytään. Mutta, olisiko se niin yksinkertaista? Jos kiristäjälle maksaa juuri sen, minkä hän pyytää, minkälainen signaali annetaan? Se on kutsu muille tehdä sama.

Näissä olosuhteissa oli oikeaa ja vastuullista säätää laki, jolla edes yritetään turvata hoidon saanti kaikkein hädänalaisimmille. Mikä tahansa muu olisi ollut vastuuttomuutta. Kiitokset Vanhaselle ja muille, jotka uskalsivat tehdä sen, mikä kuuluu tehdä.

Oli hämmästyttävää havaita, että Tarja Halonen oli auliisti säätämässä tätä demarien pakkolaiksi kutsumaa lakia. En olisi uskonut, että Halosesta on vastuukantajaksi. Ehkä hän pelkäsi seurauksia. Lakon aiheuttamat kuolemantapaukset olisivat voineet saada syyttävät sormet osoittamaan hänen suuntaansa.

Joku jossain on onnistunut mediapelissä loistavasti. Hoitajat pyytävät suuria korotuksia, jo saatujen suurien korotuksien päälle. Jo nykyinen ehdotus takasi heille keskimäärin 300 euroa kuukaudessa. Se ei kelvannut, vaan nyt ollaan ihmishenkiä uhkaamalla vaatimassa kaksinkertaisesti. Tämän jälkeenkin hoitajien asialle on melkoisen varaukseton tuki. Se on hämmästyttävää.

Peli on muutenkin kovin monimutkainen. Yhtälöä ei tee yksinkertaisemmaksi muiden liittojen toiminta ja sopimusjärjestelmän jäykkyys. Samassa työtehtävässä on ihmisiä, jotka kuuluvat Tehyyn ja toisaalta vaikka Superiin. Olisiko mahdollista, että samasta työstä maksettaisiin eri palkka siitä riippuen, mihin liittoon kuuluu? Olisiko tämä sitä demarien niin kovasti vaalimaa palkkatasa-arvoa?

Luonnollisesti esiin tulee myös kateus. Toiset liitot eivät hyvällä katso, mikäli Tehy saa itselleen suuria etuja. Tehy ei tietysti halua, että heidän taistelunsa hedelmiä valuu euroakaan taisteluun osallistumattomille.

Ei käy kateeksi neuvottelijoita. Kasvotkin pitäisi säilyttää ja pitäisi pystyä kompromissi myymään omille joukoille, äänestäjille tai hoitajille.

Miten ihmeessä tämmöinen soppa on saatu keitettyä? Missä kohtaa meni pieleen?